Kesän vastuullisimmat työnantajat valittu

26.08.2015

Osana Vastuullinen kesäduuni -kampanjaa on valittu kesän 2015 vastuullisimmat kesätyönantajat. Kesätyöntekijät arvioivat kilpailuun osallistuneet yritykset muun muassa työnhakuprosessin, perehdytyksen, työtehtävien mielekkyyden ja tasapuolisuuden perusteella.

Kilpailun voittajat valittiin pienten ja keskisuurten sekä suurten organisaatioiden sarjassa. Pienten ja keskisuurten sarjassa voittajaksi arvioitiin lastensuojelujärjestö Lasten Kesä ry. Erityisesti perehdytys ja ohjaaminen sekä oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden toteutuminen saivat vastaajilta kiitosta.

Suurten organisaatioiden sarjan voitti kantaverkkoyhtiö Fingrid. Erityisesti työtehtävien mielekkyys ja yleinen tyytyväisyys kesätyökokemukseen nostivat Fingridin voittajaksi.

Vastuullisin kesäduuni -kilpailuun osallistui 85 työnantajaa ja vastauksia saatiin 5 702 kesätyöntekijältä. Vastaajien mielestä kesätyökokemuksen vahvinta antia olivat hyvä työilmapiiri sekä lämmin ja reilu työyhteisö. Itse kampanjaan osallistui tänä vuonna 262 työnantajaa.

Vastuullinen kesäduuni -kampanja haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän laadukkaita kesätyöpaikkoja. Kampanjan ytimessä ovat hyvän kesätyön periaatteet, joiden avulla sekä kesätyöntekijä että työnantaja hyötyvät enemmän kesätyökokemuksesta. Periaatteet ovat: hyvä hakijakokemus, mielekäs työ, perehdytys ja ohjaaminen, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, kohtuullinen palkka sekä kirjallinen työsopimus ja -todistus. EK on kampanjassa mukana asiantuntijakumppanina.