Digitaalisuus vavisutti ajatusmalleja EK-foorumissa Vaasassa

28.09.2015

Digitalisaatiosta EK:lle pamfletin kirjoittanut toimitusjohtaja Mikael Jungner usutti pohjalaisia yrityksiä miettimään, millainen olisi Uber-bisnesmalli heidän toimialallaan.

Digitalisaatio mietityttää ihmisiä ja yrityksiä laajasti. Kuinka käy työlleni, kun koneet tekevät vastaisuudessa monet ihmiselle perinteisesti kuuluneet työt? Jyrääkö kansainvälinen kilpailu pienemmät yritykset jalkoihinsa? Miten yritykseni onnistuu uudistamaan liiketoiminnan malliaan?

Aiheesta vaihdettiin vilkkaasti mielipiteitä EK-foorumin tilaisuudessa Vaasassa syyskuun lopulla. Toimitusjohtaja Mikael Jungner alusti digitalisaatiosta innostavalla tyylillään eikä säästänyt yleisöä uhkaavilta tulevaisuuskuvilta.

Samalla hän kuitenkin loi uskoa ja painetta tarttua muutoshaasteeseen – heti ja tosissaan.

– Esimerkiksi rahoitusalalla pohditaan jo kuumeisesti tulevaisuuden liiketoimintamalleja. Niiden pitää olla valmiina, kun ihmiset ryhtyvät pistämään käteisvarojaan liikkeelle yhteiskunnan rattaisiin eivätkä enää makuuta niitä säästötileillä tai muissa sijoituksissa, Mikael Jungner provosoi.

Jakamistalouden logiikka saattaa haastaa pian myös esimerkiksi autoteollisuuden. Autot seisovat nyt parkkipaikoilla pitkiä aikoja, vaikka ne voisivat olla tuottavassa käytössä joillakin toisilla.

– Mikä olisi Uber-bisnesmalli sinun toimialallasi, Mikael Jungner kysyi.

Mikael Jungner kirjoitti viime keväänä EK:lle pamfletin, jossa käydään läpi digitalisaation merkitystä ja annetaan suosituksia digitalisaation vauhdittamiseksi.

Tähtäin jo ensi vuoteen!

Vaasan foorumiin oli kutsuttu Pohjanmaan kauppakamarin ja EK:n paikallisia jäsenyrityksiä. Asiantuntija Marita Aho (EK) kokosi palautetta ja kehitysideoita. EK:n toivottiin jatkavan työtä asenteiden muokkaamiseksi digitalisaation puolesta.

– Tarvitaan kannustavia esimerkkejä yritysten onnistumisista. Tarvitaan käytännön askelia, joilla yritykset pääsevät jalkauttamaan digitalisaatiota liiketoimintansa arkeen. Tarvitaan työpajoja, joissa on mukana pellepelottomia ja ”cityjäniksiä” ideoimassa tiettyjen palvelujen tai tuotteiden ympärille rakennettavia digimahdollisuuksia, Marita Aho summaa.

Hän kannustaa pohtimaan digitalisaatiota pitkällä aikajänteellä, mutta varautumaan siihen nopeasti, ellei heti. Toimenpiteet pitää käynnistää vuonna 2016, ei vuonna 2020.

– Yrityksissä voitaisiin kysyä esimerkiksi, mitkä asiat meillä tai toimialallamme on digitalisoitu ensi vuonna.