Lean-johtaminen innostaa ihmisiä jatkuvaan parantamiseen

29.09.2015

Keinoja tuottavuuden parantamiseen yrityksissä ja julkisella sektorilla etsitään kuumeisesti. Yhden käytännön työvälineen ja viitekehyksen tuottavuusloikkaan tarjoaa lean-ajattelu. Sen omaksunut organisaatio ei kavahda esimerkiksi digitalisaation mukanaan tuomaa murrosta.

Ratkaisuja Suomen kilpailukykyongelmiin haetaan nyt lukuisin keinoin. EK:n asiantuntija Jari Konttinen sanoo, että kustannuskilpailukyvyn parantamisen ohella pitää etsiä myös tapoja, joilla tuottavuutta parannetaan yrityksissä ja julkisella sektorilla.

– Tuottavuuden parantamiseen ei löydy helppoa ja nopeaa ratkaisua. Sitä ei myöskään voida toteuttaa työelämän osapuolten välisillä sopimuksilla.

– Esimerkiksi lean-johtaminen voi antaa yrityksille ja julkishallinnolle konkreettista tarttumapintaa ja työvälineitä, kun toimintaa ryhdytään kehittämään, Jari Konttinen uskoo.

Tähtäimessä koko yrityskulttuurin muuttaminen

Lean on tehokkuuteen tähtäävä liikkeenjohdon malli, jolla pyritään minimoimaan hukkaa: turhaa työtä, odottelua, tuotannon virheitä, ylituotantoa, prosesseja hidastavia tilanteita… Malli on peräisin sodanjälkeisestä Japanista Toyotan autotehtaalta.

Suomessa hiljattain vieraillut lean-asiantuntija, kirjailija ja johdon valmentaja Michael Ballé korostaa, että lean on paljon enemmän kuin turhien kulujen ja toimintojen karsimista. Se on tapa johtaa ihmisiä niin, että he muuttavat tekemistään askel askeleelta paremmaksi joka päivä.

Tuottavuuden kohentamisessa lean nostaa suorittavan työn tekijät asiantuntijoiksi. Osaamisen kehittämiseen ja parantamiseen tähtäävä valmennus on lean-ajattelussa jatkuvaa.

Tavoitteena on, että yrityksestä tulee kokonaisuutena kyvykkäämpi ja toiminnaltaan sujuvampi. Tällainen yritys pystyy reagoimaan toimintaympäristön muutoksiin luovemmin ja ketterämmin kuin kilpailijansa.

Lean ei ole uusi asia Suomessa, mutta yritysten kunnianhimoisista hankkeista on toistaiseksi saatu meillä pysyviä tuloksia vain harvoin.

Ballén mukaan pelkkä tuotannon trimmaaminen ei riitä, vaan koko yrityskulttuurin pitää muuttua sellaiseksi, että se kannustaa ihmisiä innostumaan ja tekemään asioita jatkuvasti paremmin.

Lue lisää:

Lisätietoja ja apua lean-loikan tekemiseen:

  • Ohjelmapäällikkö Nuppu Rouhiainen (Tekes), puh. 02950 55 949, nuppu.rouhiainen(at)tekes.fi