Yli miljardin kustannussäästöt energiatehokkuustoimilla

Energiatehokkuuden sopimustoiminnalla on saavutettu merkittäviä kustannussäästöjä yritysten energialaskussa. Alustavien tulosten mukaan sopimuskaudella 2008–2016 säästöt ylittävät miljardin euron rajan. Elinkeinoelämän energiatehokkuuden sopimukset kattavat noin 80 % teollisuuden energian käytöstä, minkä lisäksi mukana on yrityksiä palvelualoilta ja energiasektorilta. 

Nykyisen sopimuskauden lähestyessä ensi vuonna loppuaan on jo valmistauduttu jatkoon. Uutta sopimuskautta valmistellaan, ja sen on tarkoitus ulottua vuoteen 2025 asti. Suomessa energiankäyttöä on tehostettu systemaattisesti pitkään, jo 90-luvulta lähtien. Nyt tätä vapaaehtoisen sitoutumisen mallia käytetään myös EU-velvoitteiden hoitamiseen. EU:n energiatehokkuusdirektiivi on pantu toimeen osittain sopimustoiminnalla. Vapaaehtoiset energiatehokkuussopimukset, joita on myös kunnilla, kiinteistö- ja liikennealoilla sekä maataloudessa, kattavat lähes puolet direktiivin säästövaatimuksista.

Elinkeinoelämän energiatehokkuuden sopimustoiminnassa ovat mukana:

  • Työ- ja elinkeinoministeriö
  • Elinkeinoelämän keskusliitto EK
  • Autoalan Keskusliitto
  • Kaupan liitto ry
  • Matkailu- ja Ravintolapalvelut ry
  • Elintarviketeollisuusliitto ry
  • Energiateollisuus ry
  • Kemianteollisuus ry
  • Metsäteollisuus ry
  • Muoviteollisuus ry
  • Teknologiateollisuus ry

Energiatehokkuustyötä tehdään jatkuvasti niin isoissa energiavaltaisissa yrityksissä kuin pienissä muutaman hengen yrityksissä. Esimerkiksi energiavaltaisessa teollisuudessa yritykset olivat käyttäneet tehostamisinvestointeihin noin 220 miljoonaa euroa ja säästäneet energiaa yhteensä 7200 GWh seitsemän sopimusvuoden aikana. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

Energiansaastovko

Viikolla 41 vietetään Energiansäästöviikkoa. Mukana yli 250 000 ihmistä.