Suomi maailman johtavaksi oppimisratkaisujen myyjäksi

OECD-maiden opetusministerit ovat koolla Helsingissä 19.–20.10. pohtimassa yritysyhteistyön lisäämistä opetuksessa. Korkeakoulujen ja yritysten yhteistyön kulttuuri on Suomessa jo vahva. Suomi onkin hyvää vauhtia profiloitumassa myös modernien oppimisympäristöjen huippumaaksi. Seminaari järjestetään ensimmäistä kertaa koko maailmassa.

Tulevaisuuden työ on entistä nopeatahtisempaa ja muuttuvaa. Saadaksemme työelämään tiedoiltaan ja taidoiltaan pätevää työvoimaa, on opetuksen ja oppimisympäristöjen vastattava rekrytoinnin edellyttämiin osaamistarpeisiin. Monet taidot kuten yhteistyökyky kehittyvät kuitenkin vain määrätietoisella harjoittelulla. Niitä pitää vahvistaa jo opinnoissa nykyistä systemaattisemmin. Esimerkiksi tiimiopiskelu tai pelillisyys voivat tarjota loistavan avun oppimisen tapojen monipuolistamiseksi.

– Työelämässä ei enää pärjää pelkillä tiedoilla. Osaaminen koostuu tiedoista, taidoista, asenteista, arvoista ja verkostoista. Tyypillinen jako pehmeisiin ja koviin osaamisiin johtaa helposti ajattelemaan esimerkiksi vuorovaikutustaidot helppoina ja sisäsyntyisinä ominaisuuksia, jotka otetaan käyttöön tarpeen niin vaatiessa. Opettajan rooli on jatkossakin tärkeää, mutta rooli muuttuu enemmän valmentamiseksi ja kiperissä kysymyksissä opiskelijaa omassa oppimisessaan ohjaavaksi, sanoo EK:n johtaja Riikka Heikinheimo.

Markkinoita ja liiketoimintaa oppimisen ympärille

Global Education Industry Summitissa on tavoitteena miettiä, miten ns. private-public kumppanuudet voisivat vastata mm. robotiikan, keinoälyn, globalisaation ja kestävän kehityksen osaamishaasteisiin. Hitaasti muutoksiin reagoivien hallitusten ja virkamieskoneistojen toimet eivät ole enää yksistään riittäviä, vaan tarvitaan yhteistyötä yritysten kanssa saavuttaaksemme riittävää ketteryyttä. Samalla luodaan myös markkinoita ja liiketoimintaa koulutuksen ympärille.

– On hienoa, että seminaari järjestetään Suomessa. Suomalaista osaamisklusteria on luotu hyvässä yhteistyöhengessä esimerkiksi korkeakoulujen ja yritysten välillä. Tältä pohjalta on hyvä rakentaa oppimisen ja koulutuksen ympärille uutta kansainvälisesti kilpailukykyistä liiketoimintaa, joka luo kasvua ja työpaikkoja. Esimerkiksi oppimisalan mobiiliratkaisujen kokonaismarkkinan arvioidaan olevan vuoteen 2020 mennessä noin 60 miljardia euroa, kertoo EK:n asiantuntija Marita Aho.

Suomalaista osaamisklusteria on pyritty vahvistamaan myös yliopistojen kasvatustieteellisen tutkimuksen ja teknologiaosaamisen avulla. Työ vaatii pitkäjänteisyyttä, kansainvälinen kilpailu on äärimmäisen kovaa.

– Toivottavasti suomalaisen oppimisratkaisualan yritykset hyötyvät GEIS tapahtuman tuomasta julkisuudesta, ja rohkaistuvat hiomaan tarjontaansa entistä vetovoimaisemmaksi myös kansainvälisten kumppaneiden avulla. Ehkäpä löytyy potentiaalisia rahoittajia Suomen ulkopuoleltakin, toivoo Aho.

Linkit: