Turvapaikanhakijasta veronmaksajaksi – työ on parasta kotoutumista

23.10.2015

Turvapaikan hakijoiden määrän äkillinen kasvu vaatii kaikilta suomalaisilta uutta asennetta ja toimenpiteitä. Elinkeinoelämän keskusliiton mielestä turvapaikkapäätösten saaminen kestää yhä liian pitkään. Myös kotouttamista ja työelämään pääsyä pitää EK:n mielestä edelleen tehostaa. Nopeuttamalla turvapaikkapäätösprosessia kahdella kuukaudella, yhteiskunta säästäisi vuodessa lähes 100 miljoonaa euroa.

toihin2 – Tuloksellinen ja tehokas turvapaikkaprosessi on sekä turvapaikanhakijan, että suomalaisen yhteiskunnan etu. EK esittää uuteen tilanteeseen viittä toimenpidettä, kertoo EK:n viestintäjohtaja Jouni Kemppainen.

Voimavarat on EK:n mukaan kohdennettava turvapaikanhakuvaiheeseen, niin että päätökset valmistuvat 4 kuukaudessa nykyisen yli puolen vuoden sijaan. Tuona aikana viranomaisten on yhdessä alan yritysten kanssa kartoitettava työikäisten ammatti- ja kielitaito.

Turvapaikan saaneiden työllistymiseksi kaikille työnantajille on annettava mahdollisuus työkokeilupaikkojen tarjoamiseksi. Tämä vaatii tarkennuksia ja muutoksia lainsäädäntöön.

– Jopa 40 % työikäisistä maahanmuuttajista ei ole työelämässä. EK kannustaa hallitusta ohjaamaan etuus- ja palvelujärjestelmiä niin, että työmarkkinoihin ja kotouttamistoimiin osallistumisesta tehdään velvoittavaa. Erityisesti naisten pääsyä työmarkkinoille pitäisi edistää tuomalla kotoutuksessa esiin lasten päivähoitopalvelut ja suomalaisen työelämän tasa-arvoisuus, Kemppainen sanoo.

Myös turvapaikan saaneiden kotoutumista pitää EK:n mukaan vauhdittaa nopeuttamalla kielikoulutukseen pääsyä. Enimmillään puolen vuoden mittaiset kielikoulutusjonot lyhenevät verkko-opetuksen ja koulutuspalveluja tuottavien yritysten uusien oppimisratkaisujen avulla.

EK tukee maahanmuuttajien yrittäjyyttä uusyrityskeskusten 125 yritysneuvojan kautta ja haastaa suomalaisjohtajia maahanmuuttajien mentoreiksi. Helsingin Uusyrityskeskuksen avulla perustetuista yrityksistä 25 % on ulkomaalaisten käynnistämiä ja samanlaiseen yrittäjyyteen kannustetaan turvapaikan saaneita muuallakin Suomessa.

– Kaiken kaikkiaan maahanmuuttajat ovat tervetullut lisä vahvistamaan Suomen taloutta ja helpottamaan aikanaan kestävyysvajetta. Tämä ei kuitenkaan onnistu, ellemme saa heitä mukaan työelämään, Kemppainen sanoo.

Juttuja turvapaikanhakijoiden kotouttamisesta