Elinkeinoelämän luottamus talouteen edelleen alavireinen

27.11.2015

-Yritysten suhdannetilannetta kuvaavat luottamusindikaattorit jäivät edelleen melko heikkoihin lukemiin. Marraskuun indikaattoreissa ei kokonaisuutena ollut selvää muutosta lokakuuhun verrattuna, kertoo EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila.

Teollisuuden luottamus on heikkoa, ja indikaattori notkahti jälleen alaspäin kun valmiiden tuotteiden varastot kasvoivat. Tuotanto-odotukset ja tilauskanta ovat aiempaan tapaan vaatimattomat.

Luottamusindikaattori laski -10 pisteeseen, kun edelliskuun tarkistettu lukema oli -7. Aikasarjan pitkän aikavälin keskiarvo on +1.

Rakentamisen luottamus pysyi edelliskuun tapaan hieman vahvemmalla tasolla kuin alkuvuonna. Tilauskantaa kuvataan normaaliksi ja työvoimaa lisättäisiin vähän. Sen uusin lukema on +2, kun lokakuussa indikaattori oli myös saldoluvussa +2. Rakentamisen luottamusindikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on -8.

Palvelujen luottamus oli pienessä nousussa, ja luottamusindikaattori vahvistui lähelle keskimääräistä tasoa.Luottamusindikaattorin saldoluku kohentui marraskuussa +10 pisteeseen edelliskuun +6 pisteestä. Indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on +13.

Vähittäiskaupan luottamus heikkeni selvästi edelliskuun päivitetystä lukemasta. Myynnin laskun ennustetaan jatkuvan.Luottamusindikaattori on alle pitkäaikaisen keskiarvonsa. Uusin saldoluku on -14 pistettä, kun lokakuun tarkistettu lukema oli -3. Luottamusindikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on -2.