Blogissa: Ruotsin-laivalla Strasbourgissa

Euroopan parlamentti viettää Strasbourgissa 48 päivää vuodessa. Kuukausittainen täysistuntoralli Brysselistä Strasbourgiin on paitsi kallista, myös aikaa vievää ja ympäristöä kuluttavaa. Suurin osa mepeistä kannattaa parlamenttityöskentelyn vakinaistamista Brysseliin eli ns. single seatia.

Yksi Brysselin päämedioista, POLITICO, kertoi artikkelissaan, miten parlamentti säästäisi 114 miljoonaa euroa vuosittain, jos täysistunnot pidettäisiin Brysselissä. Kertaluontoinen säästö Strasbourgin parlamenttirakennuksista luopumisesta olisi 616 miljoonaa euroa. Enimmäkseen tyhjyyttään ammottavat rakennukset ovat merkittävä menoerä lämmitys- ja valaistuskustannuksineen.

EU:n kuusi suurinta poliittista ryhmää ja lähes kaikki jäsenmaat kannattavat Strasbourgin rallin lopettamiseen tähtäävää Single Seat -kampanjaa.

Nykyjärjestelmään kajoaminen edellyttää perustuslain muuttamista eli kaikkien jäsenmaiden – Ranskankin – hyväksyntää. Single seatista äänestettiin viimeksi lokakuun lopulla, jolloin 529 meppiä antoi äänensä sen puolesta ja 129 vastusti sitä.

Parlamentin päätöslauselmassa ei todeta suoranaisesti, että istuntopaikaksi tulisi Bryssel. Ranskalaismeppi Catherine Trautmann ehdottikin parlamentin siirtämistä kokonaan Strasbourgiin. Hänen mukaansa vallan keskittyminen Brysseliin lisää virkamiesvaltaa.

Ranskaa parlamentin kotina on perusteltu kaiken päälle Ranskan ja Saksan sovinnon symboliikalla. Istuinkysymyksen poliittisuudesta ei ole epäilystäkään ja asemansa ylläpitämiseksi Ranskan pitäisi saada vastineeksi jokin toinen pala unionia. Esimerkiksi mahdollisuutta Euroopan talous- ja sosiaalikomitean (ETSK) sijoittamisesta Alsaceen on väläytelty. Näin parlamenttirakennuksetkin tulisivat hyötykäyttöön.

Olin mukana parlamentin täysistuntoviikolla viime toukokuussa. Muistan, miten yksi suomalaismeppi kuvaili Strasbourgissa kokoustamista, että ”se on kuin Ruotsin-laivalla reissaamista”.

Väen rullattua tavaransa parlamenttirakennukseen istuntoviikon maanantaina sieltä ei poistuta ennen torstaita. Merkittäviä päätöksiä nuijitaan ja olennaisia käytäväkeskusteluja käydään, kun avainhenkilöt ovat helposti tavoitettavissa samojen seinien sisältä 24/7.

”Maissa” eli Brysselissä mepeillä on koti, ehkä perhekin passissa. Yötä myöten kokoustaminen ei houkuttele kuten Strasbourgissa, missä vaakakupissa painaa lähinnä hotellihuone. Toinen suomalaismeppi kertoi käyneensä hurmaavan Strasbourgin keskustassa yhden kerran kolmivuotisen uransa aikana. Olin hämmentynyt.

Minun on helppo ymmärtää perustelut Strasbourgin puolesta. Ranska säilyttää imagonsa ja evakkoviikolla asioita runnotaan läpi poikkeuksellisella tehokkuudella. Mutta eihän tässä ole tilastojen valossa järjen häivää – EU:n budjetille on parempaakin käyttöä.

Kirjoittaja

Kommentit

Kommentoi