Pakotteet poistuivat, kilpajuoksu Iranin markkinoille täyteen vauhtiin

Iraniin odotetaan tulevaisuudessa yritysten ryntäystä kaikkialta maailmasta. Suomi on hyvässä vauhdissa, kun suuri kehittyvä talous avautuu kaupalle.

Iranin ydinsovun seurauksena EU on ilmoittanut Iranin vastaisten talous- ja rahoituspakotteiden poistamisesta. Se myös julkaisi ohjeensa yrityksille kaupan käynnistämiseksi Iranin kanssa (mukaan lukien tiedon siitä, mitkä rajoitukset jäävät yhä voimaan).

Ensimmäisiä käytännön tehtäviä on nyt maksuliikenteen ja kaupan rahoituksen käynnistäminen, SWIFT-järjestelmän käyttöönotto sekä toimivien pankkisuhteiden palauttaminen.

Iran uudistusten ja talousyhteistyön tiellä

Iran on viimeinen suuri kehittyvä talous, joka nyt avautuu kansainväliselle kaupalle. Iran hakee vahvistuvaa kansainvälistä yhteistyötä sekä pyrkii myös Maailman kauppajärjestö WTO:n jäseneksi ja toivoo jäsenyydelleen tukea.

Odotukset talouskasvulle sanktioiden purkamisen jälkeen ovat todella korkealla, arvioi EK:n kauppapolitiikan johtava asiantuntija Simo Karetie.

– Kilpailu markkinoilla on kovaa, Iranissa jo toimineiden yritysten rinnalle sinne rynnivät nyt kilpailijat kaikkialta Euroopasta.

– Pakotteiden purkautuessa on kaikkien etu, että maan talouskehitys lähtee vauhtiin ja toimintaympäristön kehitys jatkuu suotuisana. Avainkysymys on, miten taloudellinen yhteistyö pääsee käyntiin ja miten uudistuksia ja kansainvälistä talousintegraatiota korostava linja vahvistuu. Kehityksen suuntaa voidaan enteillä jo helmikuisten parlamenttivaalien perusteella.

Karetien mukaan pitkällä tähtäimellä paras tae maan vakaan taloudellisen ja poliittisen kehityksen kannalta on hyvinvoiva, koulutettu ja kansainvälinen keskiluokka.

Maailman suuria kehittyviä talouksia

Iran näkee vahvuuksinaan nuoren väestön, hyvän koulutuksen ja yliopistot, osaavan työvoiman ja suuret kotimarkkinat.

Ostovoimalla mitattuna Iran on maailman 18. suurin talous, Karetie muistuttaa. Sillä on maailman toiseksi suurimmat kaasuvarat, neljänneksi suurimmat öljyvarat sekä vahva kaivannais- ja maataloussektori.

Öljymarkkinoilla Iran haluaa palata maailman 2. suurimmaksi öljyntuottajaksi. Jäädytetyt varat sekä öljytulot alkavat virrata takaisin hallitukselle käytettäväksi.

Team Finland suuntaa Iraniin

Seuraava merkittävä mahdollisuus käytännön askeliin Iranin kaupassa tarjoutuu, kun maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen vierailee Team Finland-yritysvaltuuskunnan kanssa Teheranissa 29.2–3.3.2016 Iranin tärkeimmillä ympäristö- ja energia-alan messuilla. Finpro on käynnistänyt ministerin mukaan lähtevän yritysvaltuuskunnan kokoamisen. Lue lisää Team Finlandin Iranin-matkasta.

Lisätietoja Iranin kauppayhteyksistä ja sanktioista

Tarkempia lisätietoja antaa ulkoasiainministeriön kansainvälisen oikeuden yksikkö. Voimaan jäävien Iranin pakotteiden sisältö löytyy ministeriön sivuilta (konsolidoitu versio asetuksesta, voimaan jäävien pakotteiden sisällöstä on valmistelussa).

Ulkoasiainministeriön uutiskirje aiheesta 18.1.2016.

EU:n ohjeet yrityksille kaupan käynnistämiseksi Iranin kanssa.

Myös USA on pääsääntöisesti poistanut ydinohjelmaan liittyvät talous- ja rahoituspakotteet USA:n ulkopuolisilta toimijoilta.

Lisätietoa ja ohjeita yrityksille USA:n Iran-sanktioista.

Kommentit

Kommentoi