EK kritisoi rahanpesuun liittyvän lakiesityksen valmistelutapaa

¬ Rahanpesuun liittyvän lakiesityksen valmistelu ei ole ollut paremman sääntelyn tavoitteiden mukaista.
Odotamme kovasti uutta lainsäädännön arviointineuvostoa, jotta lainvalmistelu sujuisi paremmin, sanoo asiantuntija Hannu Ylänen.

– Ehdotus rahanpesulain uudistamiseksi valmisteltiin virkamiestyöryhmässä, joka järjesti kaksi elinkeinoelämälle suunnattua kuulemistilaisuutta. Niissä ei jaettu mitään materiaalia ehdotuksesta. Menettelyä ei voida pitää hyvän lainvalmistelun tavoitteiden mukaisena.

–Ehdotus on Sipilän hallituksen parempaa sääntelyä ja sääntelyn purkamista koskevien hallitusohjelmakirjausten vastainen. Kaikkiaan EK pitää annettua esitystä niin puutteellisena ja heikosti valmisteltuna, ettei ehdotusta pidä sellaisenaan antaa eduskunnalle. Sääntelyn hyväkään tarkoitus – rahanpesun ja terrorismin estäminen – ei voi oikeuttaa puutteellista lainvalmisteluprosessia ja kehnoa lopputulosta, jossa kokonaishaitat ovat hyötyjä suuremmat, korostaa Ylänen.

Lainsäädännön arviointineuvosto tulee todella tarpeeseen

Yksi hallitusohjelman paremman sääntelyn tavoitteista ollaan kuitenkin saavuttamassa jo ihan lähiaikoina. Valtioneuvoston kanslian yhteyteen perustetaan itsenäinen ja riippumaton lainsäädännön arviointineuvosto. Tarkoituksena on kehittää lainvalmistelun laatua ja parantaa lainsäädännön vaikutusten arviointia. Neuvoston toiminta painottuu taloudellisten vaikutusten arviointiin, erityisesti ihmisten ja yritysten toimintaan.

Neuvoston perustamista koskevassa muistiossa todetaan, että vaikutusarviointia tehdään erityisesti hallituksen esitysten lausunto- ja kuulemisvaiheissa, jolloin sidosryhmät saavat esittää omat näkemyksensä.

Pilottihankkeeksi rahanpesulainsäädäntö

Rahanpesudirektiivin kansallinen implementointi on juuri tällä hetkellä lausunto- ja kuulemisvaiheessa. Lausuntoaika päättyy tänään 22.1.

– Lainsäädännön arviointineuvosto pitäisi saada toimintaan mahdollisimman pian, jolloin rahanpesudirektiivin kansallinen implementointi ja vaikutusarvioinnit voitaisiin ottaa uudelleentarkasteluun.

Yläsen mielestä on tärkeää , että Suomeen saadaan vihdoinkin vaikutusarviointeja ja lainsäädännön laatua arvioiva toimielin.

– Töitä sille selvästikin olisi tarjolla ja rahanpesudirektiivin kansallinen implementointi ja sen asianmukainen arviointi olisi erinomainen pilottihanke uudelle neuvostolle.