Hallitus lupaa täsmäparannuksia teille ja radoille

Liikenneverkolle tulee kuoppien täytettä jo tänä keväänä, kun ministeri Berner julkisti odotetun väylien korjausohjelman tänään iltapäivällä. Investointikohteiden valinnassa on kuultu yritysten tarpeita, kiittää EK.

RaiteetYritykset ovat esittäneet syksyn aikana satoja korjaustoiveita liikennevirastolle. Nyt niitä täsmärahoitetaan osana liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin tänään esittelemää investointiohjelmaa.

Ohjelmassa on kolmatta sataa kohdetta, joissa päällystetään teitä, korjataan siltoja, parannetaan ratoja ja ratapihoja sekä vesiväyliä yhteensä noin 600 miljoonalla eurolla seuraavan kolmen vuoden aikana.

Infrahankkeiden rahoituskohteiden valinnassa on perinteisesti käytetty laskelmia ja tilastotietoja, jotka eivät kuvaa logistiikan ja liikenteen tosiasiallista merkitystä ja hyötyä yrityksille tai yhteiskunnalle. Nyt valinnassa on kohteiden valinnassa käytetty asiakas- ja käyttäjälähtöisempiä perusteita.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on tyytyväinen, että liikennevirasto kartoittanut infratarpeita suoraan yritysten kanssa. Virasto tuntee hyvin liikenneväylien teknisen kunnon, mutta sen lisäksi väylien käyttäjillä on siihen erinomainen tuntuma, muistuttaa EK:n johtava asiantuntija Tiina Haapasalo.

– Kun yritysten tarpeet tunnetaan mahdollisimman hyvin, pystytään liikenneinfralla vahvistamaan myös talouden kasvua ja kansantaloutta.

– Hienoa, että tähän on nyt panostettu liikennealan hallinnossa. Liikennevirasto ja ELY-keskukset ovat tavanneet suuren määrän yrityksiä ja avasivat mm. sähköisen alustan, johon yritykset ilmoittivat korjauskohteista.

Mikä parasta, ei tässä vielä kaikki, vajaa 400 miljoonaa euroa kohdennetaan vielä myöhemmin liikenneväylien korjaamiseen tällä hallituskaudella.

Lue lisää liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteesta.

Lisätiedot:

Kommentit

Kommentoi