Kuukausipalkat nousivat reilun prosentin

10.03.2016

Säännöllisen työajan kuukausiansiot nousivat EK:n jäsenyrityksissä syyskuusta 2014 syyskuuhun 2015 keskimäärin 1,2 prosenttia. Ansioiden noususta vajaa puolet johtui sopimuskorotuksista ja yli puolet rakennemuutoksista ja yrityskohtaisista palkankorotuksista. Tiedot ovat Elinkeinoelämän keskusliiton kuukausipalkkatilastosta, jota varten kerättiin tietoja noin 500 000:sta yksityisen sektorin palkansaajasta.

Kuukausiansiot nousivat teollisuuden toimihenkilöillä keskimäärin 1,3 prosenttia. Ansioiden noususta 0,5 prosenttiyksikköä johtui sopimuskorotuksista. Sopimuskorotuksen ylittävä osa ansiokehityksestä eli niin sanottu palkkaliukuma oli näin ollen 0,8 prosenttiyksikköä. Teollisuuden ylemmillä toimihenkilöillä ansiot nousivat keskimäärin 0,6 prosenttia.

Rakennusalan toimihenkilöillä kuukausiansiot nousivat keskimäärin 1,3 prosenttia. Kaupan työntekijöillä ansioiden nousu oli keskimäärin 1,1 prosenttia ja matkailu- ja ravintolapalvelujen työntekijöillä 1,3 prosenttia.

– Suurimmalla osalla aloista yleinen palkankorotus oli työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaisesti 0,4 prosenttia, joten suuria eroja tilastoidussa ansiokehityksessä ei päässyt syntymään, kertoo EK:n tilastopäällikkö Mikko Mankki.

Identtisten henkilöiden ansiokehitys noin kaksi prosenttia

Identtisten henkilöiden eli sekä vuonna 2014 että vuonna 2015 tilastossa mukana olleiden henkilöiden ansiot nousivat yleensä enemmän kuin koko alan keskiansio. Identtisten henkilöiden ansioita seurattaessa eliminoidaan henkilöstön vaihtuvuuden vaikutus ansiokehitykseen, joten se kuvaa parhaiten työssä olevien ansioiden kehittymistä.

Identtisillä henkilöillä ansioiden nousu oli keskimäärin noin kaksi prosenttia. Esimerkiksi teollisuuden toimihenkilöillä identtisten ansiokehitys oli 1,9 prosenttia, teollisuuden ylemmillä toimihenkilöillä 2,1 prosenttia ja kaupan työntekijöillä 1,5 prosenttia.

Tulospalkkiot kasvoivat teollisuudessa

Teollisuuden kaikista toimihenkilöistä noin 58 prosentille maksettiin tulospalkkio vuonna 2015, mikä on viisi prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisenä vuonna. Kaupan alalla tulospalkkion sai kolmasosa henkilöstöstä. Tulospalkkioita saaneiden osuus pysyi useimmilla palvelualoilla ennallaan.

Keskimääräinen tulospalkkio niitä saaneilla oli vuonna 2015 teollisuudessa 9,6 prosenttia ja kaupassa 6,1 prosenttia kokonaispalkasta. Suurimmat tulospalkkiot maksettiin rahoitusalalla ja rakentamisessa. Tulospalkkiot kasvoivat eniten teollisuuden ylemmillä toimihenkilöillä.