Selvityshenkilöiden ehdotus: Koulutussopimus oppisopimuksen rinnalle

Osana ammatillisen koulutuksen reformia tavoitteena on lisätä ja monipuolistaa työpaikalla tapahtuvaa opiskelua. Selvityshenkilöt  Maija Aaltola ja Rauno Vanhanen ovat tehneet ehdotuksensa uudeksi koulutussopimusmalliksi.

Ehdotuksen mukaan osana ammatillista koulutusta työpaikalla järjestettävän koulutuksen tapoja olisivat oppisopimus ja koulutussopimus, joka olisi ei-työsopimussuhteinen opiskelumuoto työpaikalla.

– Oppisopimuksen rinnalle tarvitaan ei-työsopimussuhteinen muoto ja keskeinen kysymys on miten nämä kaksi muotoa ovat joustavasti yhdistettävissä, toteaa asiantuntija Mirja Hannula EK:sta

– On erittäin hyvä, että selvityksessä korostetaan tutkinnon osien merkitystä ja opettajan roolin muutosta.

– Eri alojen ja yritysten mahdollisuudet tarjota oppimismahdollisuuksia opiskelijoille vaihtelevat, siksi tarvitaan jatkossakin toimialalähtöisiä koulutusmalleja, muistuttaa Hannula.

EK:lla oma ehdotus koulutussopimusmalliksi

EK on osallistunut aktiivisesti työpaikalla tapahtuvan oppimisen kehittämiseen ja tehnyt omat ehdotuksensa sekä oppisopimuksen monipuolisen käytön lisäämiseksi että koulutussopimusmalliksi.

– Yritysten koulutusvastuuta ei voida lisätä, vaan tarvitaan uudenlaista yhteistyötä yritysten ja koulutuksen järjestäjien kesken. Erityisesti pk-yritysten näkökulmasta opettajien jalkautuminen yrityksiin on erittäin tärkeää, korostaa Hannula.

EK:n ehdotus koulutussopimusmalliksi – keskeiset periaatteet

  • Opiskelu tapahtuu ilman työsopimussuhdetta, eikä opiskelijalle makseta palkkaa.
  • Jokaisen opiskelijan osalta sovitaan erikseen vastuukouluttajan nimeämisestä. Vastuukouluttajana voi toimia joko opettaja tai työpaikan edustaja.
  • Jos yrityksen edustaja nimetään vastuukouluttajaksi, koulutuksen järjestäjä maksaa yrityksille opiskelijakohtaista koulutuskorvausta. Jos vastuukouluttajana on opettaja, koulutuskorvausta ei makseta.
  • Maahanmuuttajien koulutuksen osalta voidaan sopia vastuukouluttajan tehtävän jakamisesta siten, että koulutuksen järjestäjä vastaa kielikoulutuksesta ja työnantaja työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjauksen järjestämisestä
  • Koulutussopimusta ei voida solmia ilman vastuukouluttajan nimeämistä.

Koulutussopimusmallin valmistelu jatkuu osana ammatillisen koulutuksen reformin valmistelua.

Lue lisää reformista:

-EK:n nettiuutinen: Ammatillinen koulutus suuressa muutoksessa

Keskusjärjestöjen kannanotto 4.3.2016 oppisopimuskoulutuksen ja koulutussopimuksen kehittämisestä

OKM:n tiedote koulutussopimusmallista