Talouskatsaus: Maailmankaupan kasvu poikkeuksellisen heikkoa

Maailmankaupan vauhti on laimentumassa selvästi, mutta kansainväliset suhdannelaitokset ennustavat maailman bkt:n pysyvän kohtalaisessa vauhdissa. Aasian vetoon luotetaan edelleen, vaikka erityisesti Kiinan kysynnän hiipuminen heikentää maan naapureiden talouskehitystä.

USA:n ja Euroopan kasvuennusteita on pudotettu joitakin kymmenyksiä, mutta ne ovat edelleen noin parin prosentin tasolla. Tuoreet tiedot USA:n ensimmäisen neljänneksen kehityksestä olivat kuitenkin melko huonot.

Suomi elpyy jälkijunassa

Suomessa kasvu vähitellen käynnistyy. Vetoa ei näytä syntyvän niinkään viennistä, kuin yhä edelleen yksityisestä kulutuksesta ja pikku hiljaa investointien käynnistymisestä. Kokonaistuotanto kasvoi edellisenä vuonna 0, 5 % ja suuntaus näyttää Tuotannon suhdannekuvaajan mukaan jatkuneen kuluvan vuoden puolella. Teollisuustuotannossa tai viennissä ei sen sijaan kasvua näy vieläkään, mutta jonkinlaisia toiveita herättää liikevaihtotietojen hienoinen nousu helmikuussa.

Ennusteissa viennillä on enää sivurooli, mutta yleisen kasvunkin odotetaan jäävän kuluvana vuonna vaatimattomalle alle prosentin tasolle. Rakentaminen on vahvin elpyjä niin suhdannetilastojen kuin suhdannekyselyjenkin perusteella. EK:n suhdannekyselyissä odotukset ovat myös hivenen aiempaa myönteisempiä.

Inflaatio vihdoin plussalle

Aiemmin kammottua inflaatiota on kaivattu kuin vanhaa ystävää. Huhtikuussa siitä saatiin vihdoin ensimmäinen havainto ja vaikuttaa siltä, että niitä voisi tulla lisääkin. Paljon riippuu siitä, miten öljyn hinta kehittyy.

Kehityksestä tarkemmin:  EK:n talouskatsaus 16.5. (pdf)

Kommentit

Kommentoi