Kemianteollisuudelle neuvottelutulos kilpailukykysopimuksesta

Kemianteollisuus ry ja TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen kilpailukykysopimuksesta. Neuvottelutulos koskee öljy-, maakaasu- ja petrokemianteollisuuden, muovi- ja kemiantuoteteollisuuden sekä kemian perusteollisuuden työntekijöiden sopimuksia.

Neuvottelutulos koskee 12 000 työntekijää. Neuvottelutulos käsitellään sopijaosapuolten hallituksissa toukokuun loppuun mennessä.

Neuvottelutuloksen mukaan työajan pidentämisestä neuvotellaan yrityskohtaisesti. Tällöin voidaan sopia mm. työajantasaamisvapaiden, vuorovapaiden, arkipyhien ja työaikapankin käytöstä työajan pidentämiseksi. Työaikapankin käyttöönotosta ja sen käytöstä sovitaan paikallisesti luottamusmiehen kanssa. Neuvottelutuloksessa on määritelty ne toimenpiteet, joihin voidaan ryhtyä työpaikkojen turvaamiseksi poikkeuksellisissa taloudellisissa olosuhteissa.

– Kemianteollisuuden sopijaosapuolet lähtivät määrätietoisesti liikkeelle kilpailukykysopimuksen mukaisiin neuvotteluihin, johtaja Jyrki Hollmén Kemianteollisuus ry:stä toteaa.

– Olemme tyytyväisiä paikallisen sopimisen vahvistumiseen ja siihen, että hyvien neuvotteluvälien ansiosta neuvottelut oli mahdollista viedä läpi tiukassa aikataulussa, Hollmén jatkaa.

Kemianteollisuuden tiedote

Kommentit

Kommentoi