Suomi mukana Astana Expossa

Vuoden 2017 maailmannäyttely järjestetään Kazakstanin pääkaupungissa Astanassa. Suomi osallistuu näyttelyyn omalla paviljongillaan ainoana Pohjoismaana. Astana Expon teemana on ”tulevaisuuden energia”.

10.6 – 10.9.2017 pidettävään näyttelyyn on tällä hetkellä ilmoittanut noin 100 osallistujamaata ja 18 kansainvälistä järjestöä. Näyttelyyn tavoitellaan kahta miljoonaa kävijää. Suomen osallistumista näyttelyyn valmistelee Finland at Astana Expo 2017 -tiimi pääkomissaari Severi Keinälän johdolla.

– Suomen näyttelyorganisaatio toimii osana Finprota ja Team Finlandia. Oma paviljonki vahvistaa Suomen näkyvyyttä Kazakstanissa ja sen lähimarkkina-alueilla, Keinälä sanoo.

Yrityksille Suomen paviljonki Expossa tarjoaa alustan, jolta markkinoilla jo toimivat yritykset voivat vahvistaa asemiaan ja jopa nostaa toimintansa uudelle tasolle.

– Kazakstanin markkinoita vasta miettivät yritykset voivat hyödyntää ”Market Entry Partner” subventoituja palveluja, kiteyttää pääkomissaari Keinälä.

Kazakstanin öljy-, kaasu, hiili- ja uraanivarat kuuluvat maailman kymmenen suurimman joukkoon, mutta energiatuotannon nykyinen kapasiteetti on riittämätön ja energiatehokkuus huono.

– Kazakstanin öljyvaroin rahoitetut kehittämisohjelmat tarjoavat suomalaisille yrityksille merkittäviä markkinamahdollisuuksia. Läsnäolomme ainoana Pohjoismaana tarjoaa myös erityisen mahdollisuuden markkinoillepääsyyn sekä aseman vahvistamiseen, sanoo EK:n asiantuntija Satu Vasamo-Koskinen.

Näyttelyalueesta pyritään tekemään ensimmäinen ”kolmannen teollisen vallankumouksen aallon” kaupunki, jonka energiatarve täytetään mahdollisimman pitkälle uusiutuvilla energiamuodoilla ja tulevaisuuden energiasäästöratkaisuilla. Suomen näyttely rakentuu Expon yleisteemaan eli tulevaisuuden energiaratkaisuihin suomalaisen osaamisen kautta.

Maailmanäyttelyyn kutsutaan kaikki yritykset mukaan. Yhteistyömuotoja on tarjolla jokaiselle Keski-Aasian markkinoista kiinnostuneelle yritykselle. Lokakuun 14. päivä järjestetään yritystyöpajan, joissa kaikilla osallistumista suunnittelevilla yrityksillä on mahdollisuus tarjota omia ajatuksiaan näyttelyn kokonaistarinaan. Työpajasta kiinnostuneet yritykset voivat olla yhteydessä Finland at Astana Expo 2017 -tiimiin.

Lisätietoja:
Severi Keinälä, pääkomissaari, Finland at Astana Expo 2017, p. 040  594 9944
Satu Vasamo-Koskinen, asiantuntija, EK, p. 0400 469 940

Kommentit

Kommentoi