EK:n Yrittäjävaltuuskunta: Suuryritysten kanssa kohti verkostotaloutta

11.10.2016

EK:n hallituksen edustajat ja pk-vaikuttajat kohtasivat Yrittäjävaltuuskunnassa 5.10. tärkeän teeman äärellä: kuinka vauhdittaa ja syventää suuryritysten ja pk-yritysten välistä yhteistyötä.

EK:n hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta, Keskon pääjohtaja Mikko Helander ja Teknologiateollisuuden hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa korostivat yhteistyön hyödyttävän kaikkia. Pk-kumppanit ovat isojen konsernien kilpailukyvylle yhtä olennaisia kuin oman organisaation osaajat. Suuryritykset tunnistavatkin roolinsa kumppaniverkostojen rakentamisessa ja yhteistyön kynnysten madaltamisessa.

Helppoa kumppanuuksien virittäminen ei kuitenkaan aina ole. Konsernit manageroivat tuhansien alihankkijoiden ja yhteistyöyritysten verkostoa. Voi olla vaikeaa päästä siihen neuvottelupöytään, jossa strategisia kumppanuuksia pohditaan.

Millä sitten erottua ja edetä tiiviimpään yhteistyöhön? Suuryritysten yhteistyölogiikka perustuu yhä syvenevään erikoistumiseen. Ne joutuvat keskittymään entistä tiukemmin omaan ylivoimaosaamiseensa – ja sitä täydentävä kompetenssi hankitaan yhä useammin kumppaneilta. Tässä on pk-yrityksillä erinomaiset saumat, totesivat Alahuhta, Helander ja Siilasmaa.

Alihankinnasta yhteisiin bisnesverkostoihin

Yrittäjävaltuuskunnassa halutaan nostaa rimaa ylös. Yhteistyön tavoitteeksi tulee asettaa todellisten bisnes-ekosysteemien rakentaminen, haastoi toimitusjohtaja Peter Fredman Fredman Groupista:

Toimitusjohtaja Peter Fredman rakentaa  verkostobisneksen rajapintoja Fredman Groupissa.

Toimitusjohtaja Peter Fredman rakentaa verkostobisneksen rajapintoja Fredman Groupissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

–Perinteisesti on totuttu toimimaan ns. janataloudessa: päämies tilaa ja alihankintaketju tuottaa. Jatkossa pitäisi tähdätä yhä useammin aitoon ekosysteemiin, jossa yrityksillä on yhteinen asiakas ja jaettu bisnes.

Ekosysteemi edellyttää selkeitä pelisääntöjä ja standardoituja rajapintoja, joiden avulla periaatteessa mikä tahansa yritys voisi tulla yhteisen ansaintamahdollisuuden äärelle. Asiakas ratkaisee, keneltä se ostaa, Fredman selventää:

– Tämä on kunnianhimoinen ja vaativakin malli, sillä suoraviivainen ostaja-tilaaja-suhde puuttuu. Samalla se kuitenkin avaa aivan uudet kasvun ja yhteisen bisneskehityksen mahdollisuudet. Mikä parasta – ekosysteemi ohjaa automaattisesti kehittymään asiakastarpeen mukaan. Asiakas valitsee voittajat.

Selkeyttä sopimuksiin

Yrittäjävaltuuskunnassa nousivat keskusteluun arjen realiteetit: yritysten pitäisi edetä kumppanuuksissaan entistä ketterämmin, mutta samaan aikaan sopimusjuridiikka muuttuu yhä raskaammaksi. Tästä voi muodostua kynnys pk-yritykselle, jolla ei ole juristiarmeijaa käytössään, muistuttaa Antellin toimitusjohtaja Tomi Lantto.

– Viimeisen vuoden aikana sopimusbyrokratia on valitettavasti kasvanut entisestään. Kun 80-luvulla henkilöstöravintolasopimus saattoi olla yksisivuinen, niin nyt pisin sopimuksemme on vähän yli sata sivua. Ymmärrettävästi lakiosastot haluavat käyttää koko osaamistaan sopimusta kirjoitettaessa. Silti ylimmän johdon olisi syytä antaa lakimiehille raamit, jotta sopimukset olisivat joustavia ja vain kohtuullisen pitkiä. Tarkoitus kun ei kuitenkaan liene karsia pienimpiä yrityksiä yhteistyön ulkopuolelle.

Keskustelussa myös todettiin, että raskaan sopimusjuridiikan taustalla on usein asiakastarve. Asiakkaat edellyttävät suuryritysten sitoutuvan yhä laajemmin erilaisiin eettisiin periaatteisiin, ympäristöjärjestelmiin, laatustandardeihin ja sertifikaatteihin. Samat velvoitteet on ulotettava läpi koko toimitusketjun, jolloin ne kertautuvat myös pk-yritysten kanssa tehtävissä sopimuksissa.

Anglosaksisen sopimuskulttuurin yleistyminen tuo lisähaastetta. Kielikin on kuin vahingossa kääntynyt yhä useammin englanniksi. Tätä kehitystä Tomi Lantto kuitenkin toppuuttelisi:

–  Kyllä Suomessa tehtävät sopimukset pitäisi tehdä suomalaisen kumppanin kanssa suomeksi! On aivan turha tehdä kielestä ylimääräistä yhteistyön kynnystä.

EK:n Yrittäjävaltuuskunta, syksy 2016

Yrittäjävaltuuskunta kokouksessaan 5.10.2016