Konepajayritys Pintos nappasi startup-kumppanikseen peliteknologian osaajan

14.11.2016

Lähes 20 prosenttia suomalaisista pk-yrityksistä on jo tehnyt startup-yhteistyötä, ilmenee Uudistajat-julkaisustamme. Euralainen Pintos on yksi näistä edelläkävijöistä.

Pintoksen toimitusjohtaja Tuomas Pere (oik.) ja Havamaxin toimitusjohtaja Hannu Vainio-Mattila.

Pintoksen toimitusjohtaja Tuomas Pere (oik.) ja Havamaxin toimitusjohtaja Hannu Vainio-Mattila.

Pintos Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Pere esittelee startup-yhteistyökokemuksiaan EK:n ja Tekesin Uudistajat-julkaisussa. Hän toteaa vuodesta 2013 jatkuneen kumppanuuden osoittaneen, miten digitalisaation mahdollistamat ratkaisut uudistavat vanhoja prosesseja ennennäkemättömällä tavalla.

”Pintos on ollut aina alan haastaja ja avoin uusille ideoille. Olemme alusta lähtien olleet valmiita investoiman uusiin teknologioihin ja koneisiin. Vuonna 2013 meillä oli 4 miljoonan euron investointi Euraan ja seuraavana vuonna myös vastaava Rauman Lapin tehtaille. Siinä yhteydessä ohjelmistokehitykseen erikoistunut startup Havamax Solutions Oy sattui ottamaan yhteyttä”, Tuomas Pere kertoo.

Digi-innovaatio konepajan varastoon

”Havamaxin tuote ei ollut täysin valmis mutta toimiva, ja heillä oli vahva kehityslupaus siihen. Luotimme heihin ja vuosina 2013–14 saatiin valmiiksi reaaliaikainen varastonhallinta- ja nosturinohjausjärjestelmä, jossa hyödynnetään suomalaista peliosaamista ja 3D-tekniikoita. Vaikka kokonaisinvestoinnissa Havamaxin osuus oli rahallisesti pieni, on heidän järjestelmästään ollut suuri hyöty”, toteaa Tuomas Pere.

Pintos Oy valmistaa raudoitteita sekä nauloja ja kiinnikkeitä. Raudoitteissa Pintos on suurin pohjoismaisessa omistuksessa oleva valmistaja. Yritys työllistää noin 135 henkilöä ja sen liikevaihto on 44 miljoonaa euroa.

Pintos Oy valmistaa raudoitteita sekä nauloja ja kiinnikkeitä. Raudoitteissa Pintos on suurin pohjoismaisessa omistuksessa oleva valmistaja. Yritys työllistää noin 135 henkilöä ja sen liikevaihto on 44 miljoonaa euroa.

”Projektista oli etua molemmille osapuolille. Ilman Pintoksen referenssiä emme olisi päässeet eteenpäin ja esimerkiksi päänavauksessa Saksan markkinoille se on tärkeä. Pintos puolestaan sai uutta teknologiaa, jonka avulla se pystyy säästämään kustannuksissaan”, lisää Havamaxin toimitusjohtaja Hannu Vainio-Mattila.

Onnistunut projekti on poikinut myös jatkoa. Yhteistyössä Havamaxin kanssa Pintos kehittää trukkipunnitusjärjestelmää, josta on suora linkitys yrityksen toiminnanohjausjärjestelmään.

”Olemme avoimesti kertoneet Havamaxin asiantuntijoille toimintamme haasteista ja esittäneet kysymyksiä, miten he voivat meidän ongelmiamme ratkaista”, sanoo Tuomas Pere.

Pienessä organisaatiossa toiminta tahtoo helposti urautua. Keskustelut energisen ja sparraavan startupin kanssa ovat olleet herättäviä, sanoo Tuomas Pere, Pintos Oy.

”Pintoksen nuorekas ja dynaaminen organisaatio on auttanut yhteistyön onnistumisessa”, lisää Hannu Vainio-Mattila.

Dialogi avaa silmiä

”Jokaisen pk-yrityksen pitäisi miettiä, mitkä ovat digitalisaation tuomat haasteet omalle yritykselle. Ja toisaalta myös mahdollisuudet. Aikaa olisi syytä varata ainakin keskusteluun ja ajatusten vaihtoon startup-yrityksen kanssa, vaikka ei aikoisikaan heti käynnistää kehitysprojektia”, Tuomas Pere sanoo.

 

Pintos_Yhteistyön_hyödyt

Tutustu EK:n ja Tekesin julkaisuun ”Uudistajat – polkuja pk-yritysten ja startupien yhteistyöhön”:
pdf-versio
Issuu-verkkojulkaisu