EK:n puheenjohtaja Matti Alahuhta: Suomi nostettava yritysten toimintaympäristönä muiden Pohjoismaiden tasolle

29.11.2016

Meidän suomalaisten on otettava enemmän vastuuta maamme uudistamisesta, totesi Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta puheessaan EK:n syyskokouksen seminaarissa Finlandia-talolla.

– Tässä epävarmemmassa maailmassa meidän on laitettava omat asiamme kuntoon. Suomi on yritysten toimintaympäristönä pudonnut Pohjoismaisesta viiteryhmästä. Meidän tulee päästä sinne takaisin tekemällä tarvittavat uudistukset Suomessa. Muussa tapauksessa edessämme on riski, että Suomesta tulee erillinen pieni maa Koillis-Euroopassa ilman selvää identiteettiä.

– Uudistumisemme perusta on kunnossa. Meillä on osaamista, hallintomme on luotettava ja suomalainen pitää sen, mitä lupaa. Nyt on vain täysimääräisesti tunnustettava maamme uudistamisen tarpeet.

Matti Alahuhdan puheenjohtajakaudella EK:n toimintaa on uudistettu määrätietoisesti. EK:n sääntömuutoksen myötä EK ei ole enää osapuoli keskitetyissä palkkaratkaisuissa. Jatkossa EKn toiminta kohdistuu seitsemälle toiminta-alueelle, jotka ovat yrittäjyyden ja omistajuuden edistäminen, työelämän kehittäminen kilpailukyvyn parantamiseksi, terve julkinen talous, koulutus ja tutkimus, kestävä liiketoiminta, EU-edunvalvonta ja kauppapolitiikka sekä yritys- ja kilpailulainsäädäntö.

Lue Matti Alahuhdan puhe EK:n syyskokouksen seminaarissa kokonaisuudessaan.