Yrittäjä Erkki K. Mäkinen: Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen on Suomen kasvun isoja pullonkauloja

05.12.2016

Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen muodostaa yksinyrittäjälle niin korkean kynnyksen, että se estää suomalaisen yrityskentän kasvua, sanoo EK:n Yrittäjävaltuuskunnan vaikuttaja, EK-Tilit Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki K. Mäkinen.    

Kuinka oma yrittäjän taipaleesi alkoi?

Työura lähti liikkeelle perheyrityksessä vuonna 1968, kun pääsin töihin varaosamyyjäksi isäni autoliikkeeseen. Muistan, että numerot vetivät puoleensa alusta alkaen… Opintojen myötä taloushallinnosta ja tilintarkastuksesta tulikin oma alani, mikä taas vei verotuksen ja rahoituksen pariin.

Yritin nuorena olla vieraallakin töissä, mutta kyllä veri veti tilitoimistoyrittäjäksi. Se oli hyvä päätös. Asiakkaittemme kautta olen saanut seurata aitiopaikalta suomalaisen pk-kentän kehittymistä neljällä vuosikymmenellä. Yksistään yritysten perustamisia ja muita järjestelyitä on tullut tehtyä satoja.

Mikä on ollut pahin tulikokeesi yrittäjänä? Mistä olet ylpeä?

Siitä täytyy olla kiitollinen, että on onnistunut luotsaamaan omia yrityksiä myös läpi vaikeiden suhdanteiden.

80- ja 90-lukujen taitteessa olin monien vuosien ajan todella tiukassa saumassa. Olin hiljattain ottanut vastuun uudesta yrityksestä, jota piti nostaa talousahdingosta. Samaan aikaan devalvaatioiden kanssa päälle kaatuivat suuret tietojärjestelmäinvestoinnit. Lama kuritti asiakkaitamme ja sitä kautta myös meitä.

Tiedän siis, miltä tuntuu elää vuosikausia veitsen terällä, kun pelissä on paitsi oma ja henkilöstön toimeentulo, myös perheen talous. Se oli kovaa, mutta sisulla selvittiin!

Mistä olet saanut tukea ja apua?

Olen panostanut koko urani ajan verkostoihin – arvostan yli kaiken vuoropuhelua yrittäjäkollegoiden, järjestöjen asiantuntijoiden ja alan vaikuttajien kanssa. Keskinäisen sparrauksen ansiosta olen varmasti välttynyt monilta virheiltä. Vastavuoroisesti olen antanut aikaani kymmeniin työryhmiin ja luottamustoimiin.

Millaisten asioiden puolesta olet vaikuttanut elinkeinoelämän järjestöissä?

Työllistämiskynnyksen madaltaminen on sydämen asiani. Kysymys on edelleen polttavan ajankohtainen ja se kuuluu myös EK:n Yrittäjävaltuuskunnan keskeisiin tavoitteisiin.

Ongelman ydin on siinä, että vaikka yrittäjäksi ryhtymistä kannustetaan, kukaan ei tue tai vahvista yrittäjien työnantajavalmiuksia. Yksinyrittäjät tarvitsisivat koulutusta siihen, kuinka siirtyä työnantajaksi onnistuneesti, riskejä halliten ja virheitä välttäen. Nyt oppi tulee liian usein kantapään kautta!

Yksinyrittäjät tarvitsisivat koulutusta siihen, kuinka siirtyä työnantajaksi onnistuneesti. Nyt oppi tulee liian usein kantapään kautta!

Olen toiminut aktiivisesti myös yrittäjäverotuksen kysymyksissä. Siitä olen ylpeä, että ideoimani yrittäjävähennys on nyt toteutumassa. Olin primus motorina, kun sen ideaa alettiin kehittää ja ajaa läpi.

Olen vaikuttanut verotuksen oikeusturvan uudistamisen puolesta sekä saanut ajettua päivärahan ja kilometrikorvauksen ulottamista ammatin- ja liikkeenharjoittelijoille. Olin myös tekemässä tilitoimistoalan ensimmäistä työehtosopimusta.

Toimit sekä Suomen Yrittäjissä että EK:ssa. Kuinka näet kahden järjestön roolit ja työnjaon?

Kumpaakin tarvitaan. Karkeasti sanottuna SY:llä on takanaan yksinyrittäjien rivit, kun taas EK tulee ajankohtaiseksi työnantajaroolin myötä. Hyvin monet ovat jäseninä kummassakin, niin myös omat firmani. Monissa asioissa ne myös pystyvät yhdistämään voimiaan.

Mitä uudistuksia EK:n pitäisi ajaa työllistämisen helpottamisen lisäksi?

Kyllä paikallinen sopiminen on ihan ykköskysymyksiä. Kaiken kaikkiaan pitäisi edistää sopimisvapautta – luottaa siihen, että yrityksen tilanne tunnetaan parhaiten yrityksen ruohonjuuritasolla. Paikallista sopimista tarvitaan paitsi palkkaneuvotteluihin, myös työvoiman joustavampaan käyttöön esimerkiksi työaikapankkien kautta.

Paikallinen sopiminen tuntuu usein kilpistyvän siihen, kuinka saada henkilöstön edustaja yrityksen toimielimiin. En näe asiaa näin mustavalkoisena. Sen sijaan pitäisi hakea paljon laajemmin ja monipuolisemmin keinoja siihen, miten työntekijöitä osallistetaan ja sitoutetaan työpaikoilla tehtäviin päätöksiin.

Tässä pk-kentällä olisi nyt hyvä näytön paikka: ideoidaan ja kokeillaan eri malleja siihen, kuinka työntekijät pääsisivät vaikuttamaan työnsä sisältöön ja työpaikan toimintaan! Ja jaetaan sitten näitä kokemuksia yhteiseksi hyväksi.

Sinulla on hyvät yhteydet päättäjiin. Millaisia poliitikkoja arvostat?

Suomessa on tarve läpiviedä todella vaativia uudistuksia. Jotta asioita saadaan eteenpäin, tarvitaan omilla aivoilla ajattelevia ihmisiä, joiden kannat perustuvat faktoihin ja perusteluihin. Siksi kunnioitan niitä politiikkoja, joilla on pokkaa myös muuttaa mielipiteitään. Jos tilanne muuttuu tai tulee uuttaa tietoa, on suoraselkäistä tarkistaa omia kantoja!

Yrittäjät korostavat vakaan toimintaympäristön tärkeyttä. Politiikan käänteet vievät kuitenkin entistä ennustamattomampaan suuntaan niin Euroopassa kuin merten takana. Mitä tämä tarkoittaa yrittäjälle?

Näkymät ovat entistä sumuisemmat ja vedet karikkoiset. Vaihtoehtona ei kuitenkaan ole paikalleen jämähtäminen ja tuuliajolle jääminen. Tulevaisuus on itse tehtävä, hyödyntäen kulloisetkin olosuhteet yritystoiminnan hyväksi.

Erkki_Mäkisen_vinkit

 

Erkki Mäkisen valokuva: Henrik Kettunen