Asiakkaan valinnanvapaus tärkeintä sote-uudistuksessa

23.03.2017

Elinkeinoelämän keskusliitto EK pitää asiakkaan valinnanvapautta välttämättömänä edistysaskeleena sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa. EK:n johtaja Ilkka Oksalan mielestä sote-uudistus on tämän vaalikauden merkittävin lainsäädäntöhanke.

-Asiakkaan mahdollisuus valita palvelunsa tasavertaisten tuottajien joukosta on järkevin keino kannustaa yksityisiä ja julkisia tuottajia parantamaan palvelujen saatavuutta ja laatua. Jos vielä tuottajilla on samat pelisäännöt eli samat korvaukset, asiakasmaksut ja maakuntien tekemät palvelutarpeen arvioinnit, myös kustannusten hallinta tehostuu, johtaja Ilkka Oksala perustelee.

Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kasvaneet reaalisesti yli neljänneksen viimeisen 10 vuoden aikana. Ilman uusia toimia nykyisen 17 miljardin euron menon arvioidaan nousevan reaalisesti noin 4,5 miljardilla eurolla vuoteen 2030 mennessä. Hallituksena tavoitteena on leikata menojen kasvua 3 miljardilla eurolla.

Nykyjärjestelmä on johtanut huomattaviin eroihin sote-palvelujen kustannuksissa. Alhaisimmillaan kunnat käyttävät sote-palveluiden järjestämiseen 2 200 euroa ja korkeimmillaan lähes 5 500 euroa asukasta kohti eli erot kuntien välillä ovat jopa 2,5-kertaiset. Nämä erot eivät selity palveluiden laadun vaihteluilla tai väestön alueellisilla terveyseroilla. Erot selittyvät erilaisella kyvyllä järjestää palveluiden tuotanto kustannustehokkaasti.

EK näkee luonnoksen valinnanvapauslainsäädännöksi kokonaisuutena hyvänä. Palvelujen käyttäjien, järjestäjien ja tuottajien oikeudet ja velvollisuudet ovat pääsääntöisesti tasapainossa.

EK esittää luonnokseen kuitenkin muutamia muutoksia. Niistä tärkeimmät:

  • kansalaisten yhdenvertaisuuden varmistamiseksi poistetaan maakunnan mahdollisuus poiketa valinnanvapauden piirissä olevien palvelujen vähimmäismäärästä.
  • sote-keskuksen palveluiden yhdenmukainen määrittäminen lakitasolla varmistettava.
  • sairastavuus yms. kapitaatiorahoituksen perusteeksi.
  • yhden luukun periaatteen toteuttamiseksi lisätään säännökset siitä, miten maakunnan liikelaitos arvioi asiakkaan oikeuden saada asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti palvelujen hankintaa varten.
  • yhtiöittämisen toteuttamisen nopeuttaminen antamalla maakunnan väliaikaishallinnolle mahdollisuus perustaa yhtiöt.

-Sote-uudistusta on valmisteltu kolmen vaalikauden aikana ja aina se on epäonnistunut. Tämä on vakavasti vaarantanut sosiaali- ja terveyspalveluiden laadukkaan tuottamisen. Hallituksen valmistelema sote-uudistus ja sen keskeisin osa valinnanvapaus on nyt toteutettava, Oksala korostaa.

Lausuntokierroksen perusteella täsmentyvä valinnanvapauslaki on käsiteltävä siten, että uudistus voidaan toteuttaa luonnoksessa esitetyssä aikataulussa.