Brexit-neuvotteluihin lähdettävä kunnianhimoisesti

29.03.2017

Iso-Britannia on vihdoin antanut EU-eroilmoituksen yhdeksän kuukautta maan EU-jäsenyyttä koskevan kansanäänestyksen jälkeen. Elinkeinoelämän tavoitteena on laaja ja hyvin toimiva EU:n sisämarkkina. Jos neuvotteluiden lopputulemana on EU:n ja Britannian välinen vapaakauppasopimus, sen tulee olla unionin aiemmin neuvottelemia sopimuksia selvästi strategisempi, taloudellisesti tiiviimpi ja poliittisempi.

Britannian ja EU:n väliset varsinaiset neuvottelut käynnistyvät aikaisintaan kevään lopussa ja eroneuvottelut kestänevät noin kaksi vuotta. Keskeisiä käsiteltäviä asioita ovat Britanniassa asuvien EU-kansalaisten asema ja vastaavasti brittien asema muissa EU-maissa, Britannian EU:hun liittyvät rahoitussitoumukset sekä EU:n rajakysymykset.

Samalla on valmistauduttava myös neuvotteluihin EU:n ja Britannian välisestä brexitin jälkeisestä suhteesta. Ison-Britannian lähtökohtana on jättäytyä pois EU:n yhteisiltä sisämarkkinoilta ja järjestää suhteet jatkossa vapaakauppasopimuksen perusteella.

Tämä lisäisi kaupankäynnin esteitä, jotka aiheuttavat yrityksille byrokratiaa ja kustannuksia. Ne heijastuisivat lopulta myös kuluttajille. Vaikka brexitin suorat vaikutukset Suomen kansantalouteen jäänevät melko vähäisiksi, ne voivat olla yksittäisille yrityksille merkittäviä. Erityisesti pienimmät yritykset saattavat kompastua uusiin kaupankäynnin esteisiin.

Mikäli EU:n ja Britannian välille neuvotellaan vapaakauppasopimus, keskeinen uudistustarve unionin aiempiin sopimuksiin verrattuna koskee sääntely-yhteistyötä. Se pitää pyrkiä viemään uudelle tasolle.

Elinkeinoelämän mielestä tulevissa neuvotteluissa on pyrittävä seuraaviin päämääriin:

  • Huolehditaan Euroopan yhtenäisyydestä ja vahvasta, laajasta sisämarkkinasta.
  • Ylläpidetään Ison-Britannian ja EU:n välillä mahdollisimman tiiviitä taloussuhteita.
  • Siirrytään Britannian EU-eron jälkeen sujuvasti uuteen taloussuhteeseen.
  • Lievennetään brexitin kielteisiä vaikutuksia eurooppalaisille yrityksille ja kansalaisille.
  • Hoidetaan neuvotteluiden käytännön toteutus harkiten, mutta riittävän nopeasti epävarmuuden hälventämiseksi.

Britannian päätös erota EU:sta aiheuttaa paljon epävarmuutta. Onkin välttämätöntä järjestää brexit rakentavalla tavalla ja välttää tarpeettomat kauppaan ja investointeihin liittyvät esteet tai epäreilut kilpailuolosuhteet.

Tulevia neuvotteluita pitää käydä rakentavalla ja ratkaisuhakuisella otteella. On sekä EU:n että Britannian edun mukaista tavoitella molempia hyödyttävää suhdetta myös jatkossa.