Simo Pinomaa bloggaa: Holmström ei vastusta julkisten palvelujen kilpailutusta

Normaaliin tapaan taloustieteen nobelisti Bengt Holmströmin esitystä eduskunnassa on laajasti tulkittu rusinat pullasta -periaatteella ja käytetty omien tarkoitusperien keppihevosena. Mitä sitten Bengt Holmström tarkoitti puhuessaan julkisen sektorin roolista?

Simo Pinomaa toimii EK:ssa ekonomistina

Mielestäni hänen puheesta ei voi vetää sellaista johtopäätöstä, että julkisia palveluja ei voisi yksityistää. Hänhän otti esimerkin jätehuollosta, josta on hyviä kokemuksia, tehokkuus on lisääntynyt ja kustannukset laskeneet.

Sen sijaan esimerkiksi kaavoitus ja vankeinhoito ovat hänen mielestään toimintoja, jotka eivät kovin hyvin sovellu yksityiselle sektorille, mutta julkinen sektori on näihin tarkoituksiin sopiva toimija. Markkinatalouden ulkopuolella toimivan byrokratian ei tarvitse tehdä voittoa ja se voi huomioida laajasti vaikeasti mitattavia asioita (esim. millainen on kaunis kaupunki?).

Tällaiset julkiselle sektorille ominaiset tehtävät siis kannattaa jättää julkisen sektorin hoitoon eikä näihin tehtäviin kannata soveltaa liike-elämän tehokkuusmittareita. Ratkaisu Holmströmin mukaan ei ole yrittää muuttaa näitä toimintoja liike-elämän kopioiksi.

Tähän ratkaisuksi Holmström esittää julkisen sektorin pienentämistä, koska sen pyörittäminen on kallista. Tämän minä ymmärrän nimenomaan kehotukseksi etsiä julkiselta sektorilta asioita, joita voidaan ulkoistaa ja kilpailuttaa.

Julkinen sektori tulee siis pitää suhteellisen pienenä sen kalleuden takia, mutta niihin toimintoihin jotka sinne päätetään jättää, ei kannata soveltaa liike-elämän oppeja.

Tätä ajattelua tukee mielestäni Holmströmin ajatukset markkinatalouden luonteesta. Markkinatalous on hyvä lähtökohta koska se on kilpailtu. Kilpailu on seuraus, että annetaan ihmisille vaihtoehtoja – eli valinnanvapaus, sanoo Holmström.

Vaihtoehtojen ja valinnanvapauden ajatuksen esiin tuominen on varsin hyvä veto ajankohtaisen sote-keskustelun kannalta. Valinnanvapauden tuoma kilpailu ja siitä saatavat tehokkuushyödyt ovat sote-uudistuksen peruslähtökohtia.

Itse sote-uudistukseen Holmström ottaa varovaisesti kantaa ja toteaa, että hanke kannattaa viedä eteenpäin mutta se voi tulla kalliiksi. Itse olisin edennyt vähittäin ja kokeillut erilaisia malleja eri maakunnissa, hän toteaa.

Kirjoittaja

Kommentit

Kommentoi