EK ja Suomen Yrittäjät: Järkevä sääntely elinehto pienille ja keskisuurille yrityksille

12.04.2017

Maan hallitus aikoo sujuvoittaa sääntelyä roimasti. Viimeisen parin vuoden aikana normien purkamisessa ja sääntelyn sujuvoittamisessa onkin asetettu uusi tavoitetaso, mutta paljon on vielä tehtävää. Sääntelyn järkeistäminen on keino nostaa Suomi takaisin kasvu-uralle. EK ja SY ovat koonneet yhteen joitakin tärkeinä pitämiään ehdotuksia yritysten kustannusten vähentämiseksi sekä paremman sääntelyn aikaansaamiseksi.

On tärkeää arvioida sekä nykyisen että valmisteltavan sääntelyn vaikutuksia elinkeinoelämälle – sääntelyn aiheuttamia kustannuksia ja kilpailukykyvaikutuksia pitää arvioida entistä laajemmin. Järkevä ja hyvin perusteltu sääntely on tärkeää erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille.

  • Kaikille ministeriöille pitää asettaa kunnianhimoiset tavoitteet sääntelyn vähentämiseksi. Valmistelijoiden pitää noudattaa näitä tavoitteita.

Yksi yhdestä malli hyvä – Yksi kahdesta malli parempi

Työ- ja elinkeinoministeriössä sekä maa- ja metsätalousministeriössä on meneillään vajaan vuoden mittainen ”yksi yhdestä” pilotti, joka tähtää yritysten sääntelytaakan vähentämiseen. Tavoitteena on, että uuden velvoitteen aiheuttamaa kustannusta vastaava kustannusvähennys toteutetaan uuden velvoitteen toimeenpanon yhteydessä. Pilotti tähtää siihen, etteivät yrityksille koituvat lainsäädäntökustannukset nouse nykytasosta.

  • Pilottivaiheen jälkeen pitää alkaa vähentää elinkeinoelämän kustannuksia: uuden kustannuksen ilmaantuessa tulee poistaa kaksinkertainen määrä muita kustannuksia – yksi kahdesta.
  • Menetelmä tulee saattaa pysyvästi osaksi kansallista lainsäädäntöprosessia kaikkien ministeriöiden säädösvalmistelussa.

Digitalisaation hyödyntäminen – yhden luukun toimintamalli käyttöön

Digitalisaatiota on hyödynnettävä tehokkaammin viranomaistoimintaa organisoitaessa. Yritysten ympäristöä, maankäyttöä ja rakentamista koskeva lupajärjestelmä tulee digitalisoida yli hallinnon ja viranomaisten rajojen. Yritysten tulee voida hakea kaikkia tarvitsemiaan lupia yhdestä paikasta, yhdellä hakemuksella ja kertaalleen toimitetun tiedon perusteella. Ensin pitää sähköistää yritysten investointiluvat. Digitalisointi on investointi tulevaisuuteen. Se vähentää yritysten kustannusten lisäksi viranomaisten työtä.

  • Eri viranomaisille, jotka tarvitsevat samaa tietoa, tulee asettaa velvollisuus hankkia jo toimitettu tieto sähköisestä järjestelmästä, ja näin tiedon toimittajalle aiheutuva työ vähenee.
  • Yritysten tulee voida asioida hankkeeseensa koskevasta asiasta eri viranomaisten kanssa yhden sähköisen kanavan kautta.

Pk-yritystesti ja mikroyrityspoikkeus osaksi vaikutusarviointia

Sääntelystä aiheutuvat kustannukset ja hallinnollinen taakka kohdistuvat usein suhteellisesti raskaimmin mikro- ja pienyrityksiin. Kansallisessa lainsäädännön valmistelussa tulee ottaa käyttöön pk-yritystesti. Se pitää ottaa osaksi kaikkea säädösvalmistelun ja EU-hankkeiden kansallista vaikutusarviointia, jolloin pystytään vaikuttamaan myös EU-lainsäädäntöön mahdollisimman tehokkaasti. Lisäksi tulee tuoda mikroyrityspoikkeus osaksi säädösvalmistelua – näin alle 10 työntekijän mikroyritykset jätettäisiin sääntelyn ulkopuolelle, ellei niiden velvoittamiseen ole erityisiä, painavia syitä.

Vaikutusarvioinnit tulee tehdä myös vireillä olevien EU –hankkeiden osalta

Yrityksiin kohdistuvasta uudesta lainsäädännöstä arviolta yli puolet lähtee liikkeelle EU-hankkeina. Onkin merkittävää, että hallitus on sitoutunut Suomen EU-vaikuttamisessa vähäisempään, parempaan ja kevyempään sääntelyyn. Myös EU-säännösten toimeenpanossa on sitouduttu pidättäytymään kansallisesta lisäsääntelystä. Oikeansuuntaiset tavoitteet eivät ole täysin toteutuneet.

Kattavalla ja asianmukaisella kansallisella vaikutusarvioinnilla voi vaikuttaa tehokkaammin vireillä olevaan EU -sääntelyyn. Sen sisältöön pitää vaikuttaa jo valmistelun alkaessa.

  • On linjattava, että hallitus edellyttää kaikissa EU-valmisteluhankkeissa esitettäväksi asianmukaiset vaikutusarviot, jotka muodostavat osan eduskunnalle annettavaa informaatiota ja tukevat Suomen kannanmuodostusta.

Lisätietoja:

PK-johtaja Jouni Hakala, EK
jouni.hakala(at)ek.fi, p.050 4001767

Varatoimitusjohtaja Antti Neimala, SY
antti.neimala(at)yrittajat.fi 040 1737007