Veli-Matti Mattila: Yrittäjyys on läpileikkaava teema EK:n edunvalvonnassa

12.05.2017

EK:n puheenjohtaja tapasi EK:n pk-vaikuttajia Yrittäjävaltuuskunnan kokouksessa 10.5. Yrittäjien ääni kuuluu Mattilan mukaan entistä vahvempana kannanmuodostuksessa – niin EK-tasolla kuin toimialaliitoissa.

Veli-Matti Mattilalla on laaja tuntuma pk-yrittäjyyteen myös päivätyönsä puolesta. Valtaosa Elisan yritysasiakkaista edustaa pk-sektoria, mutta sen lisäksi teleoperaattori on panostanut toimitusjohtajansa johdolla myös bisneskumppanuuksiin yrittäjien kanssa.

– Pk-yritykset ovat korvaamattoman tärkeä osapuoli Elisan palvelukehityksessä ja uudistumisessa. Olemme myös saaneet yrittäjiltä arvokasta johtamisoppia. Meitä isoja yrityksiä haittaa usein harha ”loppumattomista resursseista”, jolloin fokus uhkaa hukkua. Pk-yritysten voimavarat ovat paljon rajallisempia, mikä ohjaa niitä toimimaan tehokkaasti fokusoiden ja keskittyen.  Mm. tätä priorisointia ja määrätietoista etenemistä pk-yritykset opettavat myös EK-yhteisölle.

Mattila nosti esiin EK:n suuria työmaita. Yritysten toimintaympäristössä on paljon korjattavaa suhteessa kilpailijamaihin ja etenkin lähimpiin verrokkeihin Pohjoismaihin.

– EK:n tehtävänä on tuoda esille kehityskohteita ja ennen muuta tarjota ratkaisuja niihin. Tässäkin tarvitaan priorisointia. Keskusjärjestön tärkeimmät edunvalvontatavoitteet on kiteytetty EK:n strategiaan. Sen toimeenpanoa ohjaa Must win battles -prioriteettilista, jonka ensimmäiseksi kohdaksi on nostettu yrittäjyyden ja omistajuuden edistäminen.

Yrittäjyyden asiaa ei aja EK:ssa pelkästään sen ”pk-toimisto”, vaan se on läpileikkaava teema EK:n kaikessa edunvalvonnassa.  Pk-yritysten ääni kuuluu Mattilan mukaan entistä vahvempana kannanmuodostuksessa – niin EK-tasolla kuin toimialaliitoissa.

Joutsen Finlandia edustava Eero Kotkasaari (vas.) toimii puheenjohtajana Yrittäjävaltuuskunnan Kansainvälistymis- ja uudistumisryhmässä.

Tilitoimistoalaa edustava Antti Rantalainen vaihtoi kuulumisia Kaupan liiton Tuula Loikkasen kanssa.