Veli-Matti Mattila: Nostetaan Suomi taas Euroopan menestyjien joukkoon

17.05.2017

EK:n hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Mattila kommentoi EK:n kevätseminaarissa talouden käännettä, työmarkkinoiden uudistumista sekä digitalisaation ja tekoälyn mahdollisuuksia.

Suomen taloudessa näkyy monien ankeiden vuosien jälkeen valoa. Suomalainen työ on käymässä jälleen kaupaksi. Viennin voimistuvaa vetoa täydentää kuluttajien vakaa luottamus tulevaisuuteen. Suomi tarvitsee molempia – viennin vetoa ja kasvavaa kotimarkkinaa. Kasvuluvun muuttuminen 1–2 prosentiksi ei kuitenkaan riitä.

– Meidän on pystyttävä jatkossa parempaan, kun haluamme huolehtia hyvinvointiyhteiskunnan jatkuvuudesta ja erityisesti nuortemme koulutuksesta ja työllistymisestä. Meillä on ollut viime vuosina kohtuullisesti palkkamalttia. Tätä malttia meidän on syytä jatkaa, mutta vielä tärkeämpää on löytää tahtoa uudistua, arvioi Mattila.

Suomen menestyksen varmistamiseksi tarvitsemme kehitystä työmarkkinoilla. Mattila korostaa, että samalla kun odotamme, että työmarkkinat uudistuvat, on välttämätöntä, että yritykset muutenkin kehittyvät markkinoiden mukana.

– Digitalisaatio ja sen viimeisimmät voimakkaat kehitystrendit, softarobotit ja keinoäly, muuttavat toimialoja ja yritysten kilpailutilanteita sekä luovat myös uusia markkinoita. Siksi tarvitsemme yritystasoista joustavuutta vielä enemmän kuin ymmärsimme vielä pari vuotta sitten.

Mattila painottaa, että Suomella ja suomalaisilla on nyt mahdollisuus palata menestyjien joukkoon Euroopassa uudistamalla jäykkiä ja vanhentuneita rakenteita sekä hyödyntämällä täysimääräisesti digitalisaation ja keinoälyn mahdollisuudet.

– Positiivisen tulevaisuuden varmistamiseksi meillä suomalaisilla on kaikki valta ja vastuu. Lopputulos on meistä kiinni.

Lue tarkemmin EK:n puheenjohtajan näkemyksiä mm. EK:n roolista tulevalla liittokierroksella sekä Euroopan näkymistä:
Veli-Matti Mattilan puhe EK:n kevätseminaarissa 17.5.2017