Esitykset työnhakijoiden aktiivisuuden lisäämiseksi tavoitteiltaan hyviä, mutta hallinnollisesti haastavia

16.06.2017

Hallitus valmistelee parhaillaan lakiesityksiä, joilla tavoitellaan työnhakijoiden aktiivisuuden lisäämistä. EK tukee näiden aloitteiden tavoitetta kannustaa työnhakijoita entistä aktiivisempaan työnhakuun ja muuhun työllistymistä tukevaan toimintaan. Aktiivisuus nopeuttaa avointen työpaikkojen täyttymistä, lyhentää työttömyysjaksoja ja alentaa työttömyysastetta.

– Esitetyt mallit ovat kuitenkin hallinnollisesti haastavia eikä niillä puututa varsinaisiin työllistymisen esteisiin, toteaa EK:n johtaja Ilkka Oksala.

Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemassa työttömyysturvan aktiivimallissa työttömyysturvan taso alenee kolmen kuukauden ajaksi, mikäli työnhakija ei edeltäneiden kolmen kuukauden aikana ole ollut riittävän aktiivinen.

Työ- ja elinkeinoministeriön valmistelema velvoite aktiiviseen työnhakuun 60 päivän karenssin uhalla puolestaan liittyy aluehallintouudistukseen ja TE-toimistojen tehtävien siirtämiseen maakuntien vastuulle.

Kannustinloukkujen purkaminen aktivoisi tehokkaammin

Oksalan mukaan TEM:n velvoite aktiiviseen työnhakuun on lähtökohtaisesti perusteltu.

Ehdotetussa mallissa hakemus melkein mihin tahansa avoinna olevaan tehtävään täyttää velvoitteen. Pelkkä hakemusten lukumäärään sidottu velvollisuus saattaa kuitenkin johtaa helposti näennäistoimintaan lain kirjaimen täyttämiseksi ja työnantajan kannalta kelvottomien työhakemusten saamiseen.

– Työntekijöiden palkkaamiseen liittyvää hallinnollista työtä yrityksissä ei pidä lisätä työhakemuksilla, joilla ei tosiasiassa edes haeta työpaikkaa. Näennäishakemukset johtavat vain siihen, että avoimet työpaikat yhä harvemmin ilmoitetaan julkiseen työnvälitykseen, varoittaa Oksala.

– Todellista työnhaun ja työnteon aktivointia olisi ollut kannustinloukkujen purkaminen, eli sosiaaliturvan ja verotuksen uudistaminen siten, että ne kaikissa tilanteissa kannustavat työtöntä työnhakijaa työllistymään ja osa-aikaista työntekijää lisäämään työtuntejaan.