Sucros uskoo jatkuvaan parantamiseen energiatehokkuudessa

11.07.2017

Elintarvikealan yritys on kokenut energiatehokkuuskatselmukset hyödyllisiksi välietapeiksi. Erilaajuisesti toteutetut katselmukset ovat tuottaneet Sucrokselle konkreettisia kehitysideoita ja aktivoineet jatkuvaan parantamiseen.

Sokerituotteisiin erikoistunut Sucros Oy sai alkukesästä Energiaviraston, Motivan ja TEM:in kunniamaininnan onnistuneesta toiminnastaan energiatehokkuussopimuksen toteuttamisessa. Projektipäällikkö Samuli Toivanen kertoo elintarvikeyrityksen kokemuksia sopimuskaudelta 2008–2016.

Mitkä ovat olleet keskeisiä toimia, joilla saavutitte palkittuja tuloksia energiatehokkuustyössä?

Olemme panostaneet vahvasti omaan asiantuntemukseemme. Tämä on välttämätöntäkin: sokeriteollisuudessa ei ole olemassa valmista palvelua energiantehokkuusasioissa, vaan joudumme ja saamme kehittyä itse alan parhaiksi osaajiksi. Toki myös ulkopuoliset asiantuntijat ovat tuoneet arvokasta näkemystä esimerkiksi katselmointien yhteydessä.

Systemaattista energiatehokkuustyötä meillä on tehty vuodesta 1998, jolloin liityimme ensimmäisinä silloiseen energiansäästösopimukseen. Työ on tuottanut tulosta: olemme jopa ylittäneet tavoitteena olleen 9 prosentin energiansäästön tuotannon ominaisenergiankulutuksessa.

Käytännön toimia ja uudistuksia on tehty laajasti. Yksi isoimmista panostuksista liittyy haihduttamon tehostamisinvestointeihin, jotka tehtiin molemmilla tehtaillamme Säkylässä ja Kirkkonummella. Niillä saavutettiin yhteensä yli 20 GWh:n vuosittaiset säästöt.

Mitkä ovat kiinnostavimpia oivalluksia, joita matkan varrella saitte?

Energiatehokkuuskatselmukset ovat erittäin hyödyllisiä. Niitä kannattaa toteuttaa niin pienemmässä kuin laajemmassa mittakaavassa, mielellään pitkin matkaa. Näin saadaan jatkuvasti kartutettua työlistaa erilaisista energiatehokkuustoimenpiteistä, joita voi sitten toteuttaa sopivan tilaisuuden tullen. Näin jatkuvan kehittämisen vire pysyy päällä!

Millä mielellä lähdette uudelle energiatehokkuussopimuskaudelle?

 Olemme olleet kummallakin kaudella ensimmäisten joukossa allekirjoittamassa Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman energiantehokkuussopimusta ja aiomme jatkaa samalla linjalla tästä eteenpäinkin.

Meillä on käytössä Energiatehokkuusjärjestelmä (ETJ+), joka ohjaa meitä hakemaan energiansäästökohteita systemaattisella otteella. Myös Nordzucker-konserni odottaa meiltä tälläkin alueella jatkuvaa kehittämistä. Jatkamme siis kunnianhimoisesti eteenpäin!