EK:n asiantuntijalääkäri: Pitkäaikaissairaudet aiheuttavat luultua suurempia menetyksiä ja kustannuksia

12.07.2017

Tekemätöntä työtä, näkymättömiä kustannuksia -selvityksessä tarkasteltiin tulehduksellisten suolistosairauksien (IBD-sairaudet) ja reumasairauksien aiheuttamia haittoja sekä niistä yksilölle, työnantajalle ja yhteiskunnalle syntyviä kustannuksia. Tulosten perusteella pitkäaikaissairauden vuoksi tekemättä jäävä työ aiheuttaa luultua suuremmat kustannukset. Alueelliset erot tulehduksellisia suolistosairauksia ja reumasairauksia sairastavien työkyvyttömyydessä ovat merkittävät. Varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomessa työkyvyttömyyttä esiintyy paljon.

Terveydenhuollon kustannusten lisäksi reuma- ja IBD-sairauksista aiheutuu muita merkittäviä kustannuksia, kuten esimerkiksi vaikutuksia työssä jaksamiseen, työkyvyttömyyttä sekä mahdollisesti työn uudelleen järjestelyn tarvetta työyhteisössä.

– Sairauksista voi myös aiheutua työllistymisvaikeuksia sekä lisääntynyttä kotiavun tarvetta. Näistä syistä johtuvat kustannukset jäävät yleensä huomioimatta, kun arvioidaan sairauksien aiheuttamia menetyksiä ja vastaavasti tehokkaasta hoidosta saatavia hyötyjä, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n asiantuntijalääkäri Jan Schugk.

Pitkäaikaissairauksien aiheuttamia haittoja mitataan liian kapea-alaisesti

Pitkäaikaissairauksien aiheuttamia taloudellisia menetyksiä on useimmiten arvioitu ottamalla huomioon yksilön työkyvyttömyydestä aiheutuvat menetykset. Työnantajan kannalta on huomioitu työntekijän poissaolo työstä, sijaisista aiheutuvat kustannukset sekä työkyvyttömyyseläkkeet. Nyt tehdyssä selvityksessä näiden lisäksi on tarkasteltu muita menetyksiin vaikuttavia tekijöitä.

– Tässä selvityksessä haluttiin tarkastella myös muita sairastavalle ja yhteiskunnalle kustannuksia aiheuttavia tekijöitä, joita ei yleensä ole huomioitu. Näitä ovat yksilön kannalta menetykset, jotka liittyvät esimerkiksi työttömyysetuuksiin, osa-aikaisuuteen sekä ammatin ja koulutuksen valintaan. Työnantajan kannalta lisämenetyksiä aiheuttavat mm. poissaolon vaikutukset muihin työntekijöihin sekä vajaakuntoisena työskentely. Yhteiskunnalle lankeaa kokonaislasku työkyvyttömyydestä ja tuotannonmenetyksistä, sanoo Schugk.

Sairastamisen haitat korostuvat Itä- ja Pohjois-Suomessa

Alueelliset erot tulehduksellisia suolistosairauksia ja reumasairauksia sairastavien työkyvyttömyydessä ovat merkittävät. Varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomessa työkyvyttömyyttä esiintyy paljon: selvityksen perusteella näillä alueilla reuma- ja IBD-sairauksia sairastavien työkyvyttömyys on noin kolminkertaista, kun sitä verrataan yleiseen tilanteeseen Suomessa. Onkin perusteltua kysyä, toteutuuko hoito yhdenvertaisesti maassamme.

– Pitkäaikaissairauksien hoitokokonaisuuksien ja hoidon potilaskeskeisyyden kehittäminen on välttämätöntä, jos haluamme parantaa hoidon vaikuttavuutta ja toisaalta saada terveydenhuollon kustannusten kasvua hillittyä, Schugk kertoo.

Selvityksen valmistelutyöryhmässä olivat mukana AbbVie Oy, Crohn ja Colitis ry, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Lääkäriliitto, Reumaliitto ry, Sitra, Tehy ja Terveystalo Oy.