Raha hiertää brexit-neuvotteluissa

25.08.2017

EU:n ja Ison-Britannian brexit-neuvotteluiden kolmas kierros käydään tällä viikolla. Neuvottelut ovat edenneet tahmeasti ilman merkittävää edistystä.

Viimeiseen asti on ollut epäselvää, kannattaako tulevaa neuvottelukierrosta edes järjestää, sillä Britannia on julkistanut kitsaasti kantojaan EU-eroneuvotteluissa käsittelyssä oleviin keskeisiin kysymyksiin. Agendalla ovat nyt erityisesti Britannian rahoitusvastuut EU:lle, kansalaisten oikeudet EU-eron jälkeen sekä EU:n uusi ulkoraja Pohjois-Irlannin ja Irlannin välillä.

Kysymys rahasta näyttää olevan poliittisesti hankalin. Kyse ei ole EU-eron hintalapusta vaan EU:n taloudellisten sitoumusten hoitamista, joihin myös Britannia on EU-jäsenmaana lupautunut.

Aika käy vähiin. EU-maiden päämiehet arvioivat lokakuussa Eurooppa-neuvoston kokouksessa, onko EU-eroneuvotteluissa tapahtunut riittävää edistystä, jotta neuvotteluissa voidaan siirtyä elinkeinoelämänkin kannalta tärkeään seuraavaan vaiheeseen. Tällöin aletaan käsitellä myös EU:n ja Britannian välistä tulevaa taloussuhdetta sekä mahdollista siirtymävaihetta.

On realismia, että brexitin sekä Britannian ja EU:n välisen uuden suhteen voimaantulon väliin tarvitaan erillinen järjestely. Myös Britannian hallitus kannattaa nyt tällaista ylimenokautta, mikä pienentää jyrkän EU-eron mahdollisuutta.

Elinkeinoelämän näkökulmasta siirtymäjärjestelyn tulisi olla mahdollisimman lähellä nykytilannetta. Tällöin yritysten on sopeuduttava vain yhteen merkittävään toimintaympäristön muutokseen, joka tapahtuu uuden kauppasuhteen astuessa voimaan.

EU:n ja Ison-Britannian uusi kauppasuhde sekä sitä edeltävä mahdollinen siirtymäjärjestely ovat elinkeinoelämän kannalta keskeisiä kysymyksiä. Ensin on kuitenkin päästävä yhteisymmärrykseen itse EU-eroon liittyvistä asioista ja siksi kaikki vaivannäkö on keskitettävä niistä sopimiseen.

Britannia on odottelun jälkeen julkaissut neuvotteluihin liittyviä suuntaviivojaan, joista suurin osa liittyy EU-eron jälkeiseen aikaan kuten Ison-Britannian ja EU:n väliset tullijärjestelyt brexitin toteuduttua. Varsinaiset ehdotukset tai niiden yksityiskohdat uupuvat monilta osin ja samalla tavoitteiden toteuttamiskelpoisuus jää auki.

Se, mikä Britannian kannanotoista on ilmeistä, on halu säilyttää nykytilanne monilta osin ennallaan EU-eronkin jälkeen. Esitetystä vahvasta EU-kritiikistä huolimatta useat asiat taitavat lopulta olla unionissa aika kohdallaan – myös brittien mielestä.