Ilkka Oksala bloggaa: Vihdoinkin perhevapaauudistus

Hallitus kykeni päättämään perhevapaauudistuksen käynnistämisestä. Tämä on erinomainen asia ja kyllä tätä on odotettukin. Keväällä vielä vaikutti siltä, että nykyhallitus ei tähän kykene, mutta onneksi toisin kävi.

Uskoakseni huoli työllisyyden kehityksestä käänsi hallituksen päät tässä tärkeässä asiassa. Valitettavan selväksi on käynyt, että hallitus ei valitettavasti tule saavuttamaan 72 prosentin työllisyystavoitettaan.

Jotta jatkossakin voimme rahoittaa hyvinvointi-Suomen palvelut ja tulonsiirrot, kuten tulevaisuuden eläkkeet, on nykyistä useamman suomalaisen oltava töissä. Useat asiantuntijat ovat arvioineet tämän tarkoittavan vähintään 75 prosentin työllisyysastetta.

Työllisyysasteen nostaminen edellyttää useita eri toimenpiteitä, joista yksi on perhevapaauudistus. Jos meillä olisi naisten työllisyysaste yhtä korkea kuin se Ruotsissa on, olisi meillä 50 000 työllistä enemmän kuin nyt on.

EK esitti oman perhevapaamallinsa tämän vuoden maaliskuussa. Meidän tavoitteemme on parantaa naisten työmarkkina-asemaa sekä nostaa työllisyyttä.

Useat työmarkkinajärjestöt ja puolueet ovat julkaisseet omia mallejaan perhevapaauudistuksen sisällöksi. Hyvä näin. Jo tehty työ helpottaa uuden mallin valmistelua.

EK:n malli poikkeaa kaikista muista malleista ylivertaisen tasa-arvoisena. Meidän mallissamme ansiosidonnainen perhevapaakausi on jaettu tasan miesten ja naisten kesken. Emme usko, että tasa-arvo etenisi luottamalla nykymalliin, jossa pääosa vanhenpainvapaapäivistä on vapaasti valittavissa miesten ja naisten välillä. Isät käyttävät näistä päivistä 1-3 prosenttia. Tämä osuus on pysynyt muuttumattomana yli kymmenen viimeisen vuoden ajan. Pelkästään isille kiintiöityjä päiviä miehet käyttävät jo varsin hyvin.

Mikä tahansa perhevapaauudistus ei paranna naisten työmarkkina-asemaa ja nosta työllisyyttä. Mikäli perhevapaiden jakautumiseen miesten ja naisten välillä ei oikeasti puututa ja mikäli naisia voimakkaasti työmarkkinoilta syrjäyttävää kotihoidon tukea ei oleellisesti muuteta nykyisestä, on perhevapaaudistus epäonnistunut.

Nyt ei ole syytä tehdä sellaista perhevapaauudistusta, jota seuraava hallitus joutuisi heti ensitöikseen korjaamaan.

Kirjoittaja

Kommentit

Kommentoi