Aiempaa laajempi sisäisen turvallisuuden strategia tavoittelee turvallista arkea

06.10.2017

Sisäisen turvallisuuden strategia julkaistiin torstaina 5.10.2017. Strategia perustuu vuoden 2016 sisäisen turvallisuuden selontekoon ja se valmisteltiin laajapohjaisesti useiden toimijoiden kanssa. Mukana valmistelussa oli myös elinkeinoelämän edustajia.

Strategia käsittelee turvallisuutta aiempaa laajemmin. Suomeen vaikuttavia muutosvoimia hahmotetaan globaalien megatrendien pohjalta. Strategian päämäärien saavuttamiseen pyritään löytämään ratkaisuja hyvällä ennakoinnilla ja tehokkaasti vaikuttavien toimenpiteiden avulla.

Strategiassa yritysten merkittävä rooli turvallisuuden tuottajina on tunnistettu. Erityisesti yhteiskunnan infrastruktuurin toiminnasta huolehtivat yritykset ovat keskeinen osa arkipäivän turvallisuutta.

− Suomalaiset yritykset kantavat tässä suhteessa vahvaa yhteiskuntavastuuta ja ovat erittäin sitoutuneita turvallisuustyöhön, korosti EK:n johtava asiantuntija Mika Susi julkaisutilaisuuden puheenvuorossaan.

Suomi on menestynyt erilaisissa turvallisuutta mittaavissa vertailuissa viime aikoina erinomaisesti. Yrityksille on hyvin tärkeää, että Suomi pysyy myös tulevaisuudessa tilastojen kärjessä. Hyvä turvallisuus on kilpailukykytekijä. Sitä tuotetaan Suomessa erityisesti hyvällä julkisen ja yksityisen yhteistyöllä. Yhteistyö korostuu juuri nyt, koska nopea vaste monimutkaisiin turvallisuusongelmiin sekä niiden ennakointi edellyttävät yhteistä tilannekuvaa.

Strategian toimenpiteissä esitetään myös sisäisen turvallisuuden innovaatio-ohjelman aloittamista. Tavoitteena on, että viranomaiset hyödyntävät tehokkaasti uutta teknologiaa ja tuottavat innovatiivisia palveluita. Myös strategian toimeenpano on tarkoitus järjestää avoimesti ja vuorovaikutteisesti digitaalisen palveluväylän avulla.

− Tässä työssä suomalainen yrityskenttä on varmasti mielellään mukana. Uuden teknologian soveltaminen parantaa viranomaisten toiminnan tehokkuutta, mutta voi tuottaa myös uusia menestystuotteita laajemmille markkinoille, muistuttaa Susi.

Linkki strategiaan: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/80782