Nean mielestä päivä Jyrin saappaissa oli kiinnostava

11.10.2017

Nea Baarmanin mielestä päivä Jyri Häkämiehen saappaissa oli kiinnostava ja monipuolinen. Myös Jyri Häkämies piti päivää antoisana, koska Nea oli aktiivinen ja kiinnostunut elinkeinoelämälle tärkeistä asioista.

EK:n jäsenliitojen yhteisessä kokouksessa sorvattiin toimintasuunnitelmaa.

– Sain esittää näkemyksiäni ja pitää puheenvuoron vastuullisuudesta. Oli palkitsevaa kuulla elinkeinoelämän konkareiden näkemyksiä kestävästä kehityksestä, jotka painottuvat monissa kohdissa eri tavalla kuin omani. Päätökset ja suunnitelmat tehdään aikuisten näkökulmasta, talous edellä, toteaa Nea.

– Päivän kiinnostavin tilaisuus oli medialounas, koska keskustelun aiheita oli paljon ja toimittajat osasivat kysyä ne tärkeimmät kysymykset.

Vielä vuosi lukiota

– Haaveilen tulevaisuudessa pääseväni vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin ja tekemään päätöksiä. Politiikka siis kiinnostaa. Pyrin varmaankin kauppakorkeakouluun tai oikeustieteelliseen.

Myös Jyri Häkämies piti päivää antoisana, koska Nea oli hyvin aktiivinen ja tietoinen ajassa olevista asioista. Hän myös ilmaisi mielipiteensä rohkeasti.
– Nimenomaan ne painotukset ja nuoren ihmisen näkökulmat, joita hän liittojohtajien kokoksessa esitti kestävästä kehityksestä, haastoi meitä liittojohtajia positiivisesti. Hänelle tärkeät aiheet, vastuullinen yritystoiminta, kierrätys ja ilmastonmuutos ovat nyt erityisen ajankohtaisia myös elinkeinoelämässä. Sattui vielä niin, että perustimme tässä samassa kokouksessa liittoyhteisöömme vastuullisuustyöryhmän.

Tyttöjen asemassa on Jyrin mukaan vielä työsarkaa ja sen vuoksi on hienoa, että Plan tuo näitä asioita globaalisti esille. Esimerkiksi Afrikan kehittymisessä tyttöjen koulutus on ihan ykkösasia.

Lue lisää: Mikä on #Girlstakeover-kampanja ja kuka on Nea Baarman?