EK mukana vahvistamassa Suomen ja Kiinan kauppasuhteita

30.11.2017

Suomen ja Kiinan välinen kauppa on vahvassa myötätuulessa. Alkuvuonna vienti Kiinaan kasvoi lähes kolmanneksella viime vuoteen verrattuna. Kiinassa toimii jo noin 350 suomalaisyritystä ja investointimme siellä ovat yli 11 miljardia euroa. Myös kiinalaisinvestoinnit ja -turistivirrat Suomeen ovat nopeassa kasvussa. Maiden yhteistyön kehittämistä yritystasolla käydään läpi kaksipäiväisessä tapaamisessa, johon osallistuu viitisenkymmentä kiinalaista liikemiestä ja viranomaista. Kokouksen sihteerinä toimii EK:n johtaja Petri Vuorio.

Presidentti Xin aloitteesta suomalaisten ja kiinalaisten yritysten välistä kaupallista yhteistyötä tiivistettiin keväällä perustamalla maiden välinen innovatiivisen liiketoiminnan komitea. Ensimmäinen kaksipäiväinen kokous Helsingissä on koonnut lähes sata johtavaa toimijaa molemmista maista.

Yritysvetoisen komitean johtoajatus on tavoitella toiminnallaan konkreettisia tuloksia. Innovaatiokomitean puheenjohtajana toimii Nokian hallituksen puheenjohtaja ja EK:n varapuheenjohtaja Risto Siilasmaa. Hän on linjannut toiminnan pääperiaatteiksi muun muassa pragmaattisuuden, yrittäjämäisyyden sekä win-win -periaatteen noudattamisen.

– Kiina on viime vuosina noussut yhdeksi suomalaisyritysten tärkeimmistä kohdemarkkinoista. Nopeasti kasvavan viennin lisäksi suomalaisyrityksillä on merkittävää paikallista liiketoimintaa Kiinassa. Valtionjohdon tapaamisten ohella on välttämätöntä kehittää rakenteita yritysten välisen yhteistyön tiivistämiseksi. Nyt perustettu innovatiivisen liiketoiminnan komitea vastaa juuri tähän tarpeeseen, toteaa Siilasmaa.

Energiasta uusi mahdollisuus

Torstaina komitean yhteyteen perustettiin ensimmäinen energia-alan toimijoista koostuva työryhmä, joka keskittyy yritysten välisen konkreettisen kaupallisen yhteistyön edistämisen lisäksi energia-alan sääntelyyn liittyvien haasteiden paikantamiseen.

– Energia-alan yhteistyö on yksi merkittävimmistä tulevaisuuden mahdollisuuksista Suomen ja Kiinan välisessä kaupassa. Nyt perustettu energiatyöryhmä keskittyy käsittelemään muun muassa puhtaan ja uusiutuvan energian, älyverkkojen, kaukolämmön ja joustavien sähköjärjestelmien ratkaisuja. On tärkeää saada suomalaiset ja kiinalaiset toimijat yhteisen pöydän ääreen jakamaan ajatuksia energia-alan ratkaisuista, sanoo energiatyöryhmän puheenjohtaja ja Wärtsilän konsernijohtaja Jaakko Eskola.

Muita jatkossa perustettavia työryhmiä tulevat olemaan merilogistiikan, cleantechin, teollisten innovaatioiden sekä metsäteollisuuden työryhmät. Tavoite työryhmillä on käytännönläheinen eli maiden välisten kaupallisten suhteiden kehittäminen, kaupankäynnin kasvattaminen sekä kaupanesteiden madaltaminen. EK on ollut avainpaikalla käynnistämässä komitean toimintaa ja toimii sen sihteeristössä yhdessä Business Finlandin kanssa.

– Kiina on Suomen viidenneksi tärkein vientimaa, mutta sen arvonlisä talouteemme on tätäkin merkittävämpi, koska monet naapurimaihin viemämme välituotteet päätyvät lopputuotteina Kiinan markkinoille. Vahvan valtiollisen statuksen omaava liiketoimintakomitea antaa yrityksillemme lisäselkänojan jatkossakin vahvistaa jalansijaamme Kiinan markkinoilla, toteaa EK:n Vuorio.