EU:lta ja Kiinalta tuki WTO:n kehittämiselle

Samaan aikaan kun median katseet kohdistuivat Helsingissä järjestettyyn Trumpin ja Putinin väliseen tapaamiseen, EU ja Kiina toistivat tukensa kansainväliselle kauppajärjestelmälle Pekingissä järjestetyssä EU–Kiina-huippukokouksessa. Puheenjohtajat Donald Tusk ja Jean-Claude Juncker tapasivat pääministeri Li Keqiangin ja presidentti Xi Jinpingin huippukokouksen sekä sen ohessa järjestetyn EU:n ja Kiinan liike-elämän huippukokouksen yhteydessä.

EU ja Kiina onnistuivat julkaisemaan yhteisen julkilausuman kokouksen päätteeksi vuosien 2016 ja 2017 epäonnistumisten jälkeen. Aiempien huippukokousten julkilausumat kaatuivat muun muassa Kiinan markkinatalousstatukseen ja teräksen ylituotantoon liittyviin erimielisyyksiin.

Kauppapolitiikan asialistalla investointisopimus, WTO ja maantieteelliset merkinnät

Kansainvälisen kaupan kiristynyt tunnelma alleviivasi Tuskin lehdistötilaisuudessa antamaa lausuntoa, jossa hän lähetti terveisiä Helsinkiin ja vetosi Kiinaan, Yhdysvaltoihin ja Venäjään WTO:n uudistamisen ja kauppakonfliktien välttämisen puolesta.

Kauppapoliittisesta näkökulmasta konkreettisimmat edistysaskeleet otettiin EU:n ja Kiinan vuodesta 2013 asti käynnissä olleiden investointisopimusneuvottelujen osalta. Ensimmäistä kertaa vaihdetut markkinoillepääsytarjoukset olivat positiivinen askel jo pitkään paikallaan polkeneille neuvotteluille.

EU ja Kiina sitoutuivat myös tekemään yhteistyötä WTO:n uudistamiseksi kokouksessa perustetun yhteisen työryhmän puitteissa. Tuskin mukaan uusia sääntöjä tarvitaan etenkin teollisuustukien ja pakotettujen teknologiasiirtojen osalta sekä kaupankäynnin kustannusten vähentämiseksi ja riitojenratkaisun tehostamiseksi.

EU ja Kiina sopivat lisäksi maantieteellisistä merkinnöistä käytävien neuvottelujen vauhdittamisesta, ja mahdollisuuksien mukaan niiden loppuun saattamisesta lokakuuhun mennessä. Asialistalla olivat myös teräksen ylituotanto sekä teollis- ja tekijänoikeudet, joiden osalta EU ja Kiina pyrkivät tiivistämään yhteistyötään.

Kiina pyrkii lähentymään EU:ta vaikeassa tilanteessa

Kiina on pyrkinyt lähentymään EU:ta samaan aikaan kun sen suhteet Yhdysvaltojen kanssa ovat kiristyneet. Tästä pyrkimyksestä antavat osviittaa muun muassa aiemmin esillä olleista ongelmista vaikeneminen, ensimmäiset konkreettiset kehitysaskeleet investointisopimusneuvotteluissa, sitoutuminen WTO:n uudistamiseen sekä yhteisen Pariisin ilmastosopimusta tukevan lausunnon julkaiseminen kokouksen yhteydessä.

Lisäksi Li vakuutteli Kiinan sitoutumista markkinoiden avautumiseen vetoamalla saksalaisen kemianteollisuuden yrityksen BASF:n juuri hyväksyttyyn $10 miljardin suuruiseen tehdasprojektiin Kiinassa.

Uudistukset ovat edelleen kovan työn takana

Huippukokouksessa käsitellyt aiheet ovat askeleita oikeaan suuntaan. Kiina on viimevuosina pyrkinyt profiloitumaan kansainvälisen kaupan sääntöjen puolustaja ja sitoutunut lausunnoissaan markkinoiden avautumisen jatkumiseen. Sanat ja teot ovat kuitenkin harmittavan usein olleet ristiriidassa keskenään ja EU odottaa konkreettisia toimia markkinoillepääsyyn liittyvien lupausten täyttämiseksi.

WTO:n uudistamiseen tähtäävät toimet ovat tervetulleita. Sääntöjen päivittämisen lisäksi järjestön toimintakyky on turvattava etenkin riitojenratkaisun osalta. On kuitenkin selvää, että WTO:n uudistaminen tulee olemaan haastavaa, eikä nopeita ratkaisuja ole luvassa.

EU jatkaa kahdenvälisten sopimusten agendaa ja kansainvälisen kaupan pelisääntöjen puolustamista

EU-johtajien matka jatkui tänään Japaniin, missä on tarkoitus allekirjoittaa osapuolten välinen vapaakauppasopimus. Sopimus luo eurooppalaisille yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja kilpailuetua sekä vähentää kaupankäynnin kustannuksia ja byrokratiaa. EU ja Japani vastaavat yhdessä noin kolmasosaa maailman bruttokansantuotteesta.

EU-Japani-sopimus on viimeisin EU:n solmimista kahdenvälisistä vapaakauppasopimuksista. EU on vastikään aloittanut kauppasopimusneuvottelut myös Australian ja Uuden-Seelannin kanssa.

Kirjoittaja

Kommentit

Kommentoi