Mikko Vieltojärvi bloggaa: Vastuullisuus puhututti opettajankouluttajien OK!Akatemiassa

Taloudellinen tiedotustoimisto TAT ja EK jäsenliittojensa kanssa järjesti opettajankouluttajille suunnatun OK!Akatemian yhteistyössä opettajankoulutusfoorumin kanssa 22.-23.8. Turussa. EK:n tuore koulutusasiantuntija Mikko Vieltojärvi teki yhteenvetoa tapahtuman annista.

Vuodesta 2009 lähtien vuosittain järjestetyn seminaarin teemana oli tällä kertaa yritysvastuu. Merkityksellinen teema oli houkutellut paikalle yli 90 osallistujaa. Yritysvastuu näkyi vahvasti sekä ensimmäisenä päivänä järjestetyillä yritysvierailuilla että toisen päivän asiantuntija-alustuksissa.

Heti seminaarin aluksi osallistujat oli jaettu ryhmiin yhdeksään eri toimialoja edustavaan yritykseen yritysvierailuja varten. Itse pääsin mukaan VMP Groupille tutustamaan heidän toimintaansa ja näkemyksiin yritysvastuusta. Yritysvastuun eri osa-alueista VMP:n osalta korostui erityisesti sosiaalinen vastuu. VMP on monelle nuorelle ja maahanmuuttajalla ensimmäinen työpaikka, ja yritys panostaa huomattavan paljon näiden ryhmien työllistämiseen. Hyvä esimerkki sosiaalisen vastuun kantamisesta on VMP auttaa nuoret töihin -kampanja, jossa tarjotaan nuorille apua ja tukea urasuunnittelussa ja koulutusmahdollisuuksien selvittelyssä.

Yritysvierailulla ja niiden jälkeisessä yhteisessä purkukeskustelussa oli mahtavaa nähdä, kuinka monipuolisesti yritykset huomioivat vastuullisuuden omassa toiminnassaan. Eri toimialoja edustavilla yrityksillä korostuu eri yritysvastuun osa-alueet, mutta kaikkien kohdalla ympäristövastuu, sosiaalinen vastuu ja taloudellinen vastuu ovat tiiviisti sidoksissa toisiinsa. Teknologiateollisuuden aluepäällikkö Teppo Virta tiivisti yritysvastuun osa-alueiden keskinäisen suhteen erinomaisesti toteamalla, että yhdestä yritysvastuun osa-alueesta joustaminen johtaa ongelmiin muualla. Esimerkiksi jos yritys ei kanna sosiaalista vastuutaan, pian kukaan ei halua sinne töihin.

Yritysvierailujen purkukeskustelussa nousi esille myös pohdintaa koulun ja opettajien roolista sekä yhteistyöstä yritysten kanssa vastuullisuuskasvatuksessa. Omassa pöydässäni käydyssä keskustelussa nähtiin tärkeäksi, ettei vastuullisuuskasvatusta jätetä minkään yksittäisen toimijan hartioille. Se on koulun, perheiden ja yritysten yhteinen asia. Työelämään tutustuminen ja työharjoittelut ovat yritysten ja oppilaitosten yhteistä kenttää, jossa nuorten vastuullisuuskasvatuksessa huolehditaan yhdessä. Tähän liittyy myös erilaisten stereotypioiden tunnistaminen ja nuorten kannustaminen myös epätodennäköisille urapoluille.

Seminaari huipentui EK:n johtaja Riikka Heikinheimon moderoimaan paneeliin, jossa vastuullisuudesta oli keskustelemassa toimitusjohtaja Teemu Hassinen Sivistystyönantajista, luova johtaja Jukka Kurttila Finlaysonilta, vastuullisuusjohtaja Simo Honkanen Nesteeltä ja Ilpo Toivonen VMP Groupista.

Paneelikeskustelu vahvisti entisestään OK!Akatemian aikana syntynyttä käsitystä vastuullisuuden merkityksellisyydestä yrityksille. Usein itsestään selviltä vaikuttavia vastuullisuuteen liittyviä asioita olisi syytä muistaa nostaa enemmän esille ja vastuullisuus on osa yritysten jokapäiväistä toimintaa. Ilman yritysvastuun kantamista yritys ei pysty toimimaan pitkään.

Kaiken kaikkiaan seminaarista jäi päällimmäisenä mieleen yritysvastuun monipuolisuus. Vastuu on hyvinvointia, jota työllistäminen tuottaa yksilöille ja yhteiskunnalle. Vastuu on luontoa, joka säilyy tuleville sukupolville energiansäästön ja resurssitehokkuuden kautta. Ja ennen kaikkea vastuu on tulosta, joka syntyy sosiaalisten, taloudellisten ja ympäristöllisten kysymysten huomioimisesta liiketoiminnassa.

Kirjoittaja

Kommentit

Kommentoi