EU-asiat esillä pohjoismaisten järjestöjen johtajien tapaamisessa

03.09.2018

Elinkeinoelämän ja työnantajien pohjoismaisten järjestöjen hallitusten puheenjohtajat ja toimitusjohtajat kokoontuivat Suomeen EK:n vieraiksi elokuun lopussa. Kokousagendalla oli runsaasti EU-asioita: ensi vuoden Euroopan parlamenttivaalit, vaikuttaminen tulevien EU-instituutioiden painopisteisiin, komission ehdotus digitaalisen liiketoiminnan verottamisesta, EU:n kauppapolitiikka sekä pitkän aikavälin ilmasto- ja energiapolitiikka.

EU:n tulevaisuuskeskustelussa Pohjoismailla on vahva yhteinen linja. EK on ehdottanut, että tulevalla viisivuotiskaudella korostettaisiin älykkään ja avoimen Euroopan merkitystä (Smart and Open Europe). Tämä sai muilta Pohjoismailta voimakkaan tuen. Suomen EU:n puheenjohtajuus ensi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla antaa erinomaiset vaikuttamismahdollisuudet viedä yhdessä eteenpäin tavoitetta avata markkinoita EU:n sisällä ja ulkopuolella sekä luoda parempi toimintaympäristö hyödyntää uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja investoida enemmän tutkimus- ja innovaatiotoimintaan.

Pohjoismainen yhteistyö EU-vaikuttamisessa on entisestään tiivistynyt Britannian EU-jäsenyyttä koskevan kansanäänestyksen jälkeen. EK:n johto on merkittävillä paikoilla tekemässä edunvalvontatyötä: EK:n hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Mattila eurooppalaisen elinkeinoelämän suurimman kattojärjestön BusinessEuropen varapuheenjohtajana ja EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies BusinessEuropen johtokunnan jäsenenä.

Pohjoismaiset järjestöt tutustuivat Suomen vierailullaan myös Aalto-yliopistoon ja vireään startup-kenttään.