Osallistava suunnittelu paras keino ehkäistä kaavavalituksia

Kaavavalituksista koituvia haittoja voitaisiin vähentää parantamalla ja monimuotoistamalla kansalaisten osallistumismahdollisuuksia, selviää tänään julkistetusta tutkimuksesta. Jos kuntalaiset osaisivat vaikuttaa oikeassa kohtaa kaavaprosessia, monilta turhilta valituksilta vältyttäisiin. Haittoja kyettäisiin ehkäisemään myös kohdentamalla valitusoikeutta nykyistä tarkemmin ja tehostamalla valitusten käsittelyä hallinto-oikeuksissa.

Suurten kaupunkien kaavoittajien mielestä valitusten aiheuttamat viiveet haittaavat kaavaprosessia merkittävästi. Valitusten sijaiskärsijöiksi joutuu usein suuri joukko kuntalaisia, kun asuntotuotanto ja palveluiden syntyminen hidastuvat, yritysten toiminta vaikeutuu ja kunnat menettävät investointeja alueellaan.

Näkemykset käyvät ilmi kyselystä, johon vastasi viidenkymmen suurimman kunnan kaavoituksesta vastaavat viranhaltijat. Kysely on osa tutkimushanketta, jonka teettivät Rakennusteollisuus RT, RAKLI ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja jonka toteutuksesta vastasi Aula Research. Hankkeessa tuotettuun keskustelupaperiin haastateltiin lisäksi kahtatoista kaavoitukseen perehtynyttä asiantuntijaa ja oikeusoppinutta.

EK:n johtavan asiantuntijan Satu Räsäsen mukaan tuore tutkimus auttaa pureutumaan kaavoituksen pullonkauloihin ja ongelmakohtiin:

– On harmillista, että valitukset kohdistuvat tyypillisesti yhteiskunnan kehittämisen kannalta kaikkein merkittävimpiin rakennushankkeisiin. Suurimpia haitankärsijöitä ovat paikallisten yritysten ja kuntien ohella tavalliset kansalaiset, jotka joutuvat odottamaan asuntoja ja palveluita.

– Tutkimuksen valossa osallistavaa suunnittelua tulee lisätä. Lisäksi ihmisten tietoisuutta muutoksenhausta prosessina ja mm. valituskriteereistä on parannettava. Olisi kaikkien etu, että valituksia tehtäisiin silloin, kun ne ovat aiheellisia ja niillä on menestymisen edellytyksiä.  Tämä tavoite ei nykytilanteessa useinkaan toteudu.

Räsäsen mukaan valitusoikeuden ohella on nyt syytä pohtia myös kaavoituksen sujuvuutta kokonaisuudessaan. Edessä on aito muutoksen mahdollisuus, sillä Suomessa ollaan parhaillaan tekemässä maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistusta.

Lue lisää:
Rakennusteollisuus ry:n tiedotekuntakyselyn tulokset infografiikan muodossa ja keskustelupaperi.