EU:n komission ilmastostrategian tähtäimessä nettonollapäästöt vuonna 2050

EK antaa vahvan tukensa komission esitykselle saada päästöt ja nielut tasapainoon vuoteen 2050 mennessä. Edessä on vilkas keskustelu Euroopan uusista ilmastopoluista ja -tavoitteista. Ratkaisevat vaiheet saattavat ajoittua Suomen puheenjohtajakaudelle syksyllä 2019.

Komission tänään julkistama strategia viitoittaa polkuja EU:n ilmastoneutraaliuuteen vuoteen 2050 mennessä. EU:n nykyinen päästötavoite vuodelle 2050 tavoittelee 80-95 % päästövähennystä. Lainsäädäntöä on sovittuna vuoteen 2030 asti ja komission arvion mukaan se vähentää EU:n päästöjä 45 % siihen mennessä. Pariisin sopimuksen tavoitteet edellyttävät kuitenkin näitä tavoitteita enemmän.

Komission strategia pyrkii vastaamaan tähän haasteeseen esittämällä kahdeksan erilaista polkua kohti nettonollatavoitetta vuonna 2050. Strategiapaperissa ei esitetä uusia toimia jäsenmaille, vaan se kuvaa eri sektoreilla vaadittavia muutoksia sekä mittavia investointeja, joita päästöjen nollaaminen edellyttää EU-tasolla.

Komission mukaan päästötön EU rakentuu keskeisesti sähköistämiselle, innovaatioille, digitalisaation ja keinoälyn hyödyntämiselle sekä kiertotaloudelle. Toimenpiteiden keskiöön nousee seitsemän elementtiä, jotka ovat energiatehokkuus, uusiutuva energia, liikenne, teollisuus, älyverkot ja -yhteydet, biotalous ja hiilinielujen kasvattaminen sekä hiilidioksidin talteenotto -ja varastointi. Komission mukaan päästövähennykset edellyttävät merkittävää muutosta kaikilla yhteiskunnan sektoreilla sekä tuotannon että kulutuksen suhteen. Elinkeinoelämän, kaupunkien ja kuluttajien rooli tulee olemaan keskiössä tämän muutoksen ajurina.

EU:n pitkän aikajänteen ilmastostrategiaa käsitellään tulevan vuoden aikana jäsenmaiden kesken neuvostossa sekä parlamentissa, ja lopullisen strategian hyväksyminen saattaa jäädä Suomen puheenjohtajakauteen ensi syksynä. Strategia on osa Pariisin ilmastosopimuksen toteuttamista, ja se toimitetaan YK:lle vuonna 2020.

EK julkisti eilen yhdessä pohjoismaisten sisarjärjestöjensä kanssa valmistellun kannanoton EU:n pitkän aikajänteen ilmastopolitiikkaan (”A Nordic Climate Vision”). Kaikissa Pohjoismaissa elinkeinoelämä on sitoutunut kunnianhimoiseen ilmastopolitiikkaan ja tukee Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteita ja toimia.

Lisätietoja komission sivuilta.

 

 

Lisätiedot

Kommentit

Kommentoi