Kimmo Aura GIPP:n ohjelmajohtajaksi

18.01.2019

Ohjelmajohtajaksi EK:n ja Business Finlandin yhteistyössä toteuttamaan Global Innovation Partnership -ohjelmaan on valittu Kimmo Aura. Aiempi ohjelmajohtaja Jukka Salminiitty siirtyi vuoden alusta erityisasiantuntijaksi Suomen pääkonsulaattiin Los Angelesiin.

Hävittäjähankintojen luoma kiinnostus on ainutlaatuinen mahdollisuus markkinoida Suomea johtavana innovaatiokumppanina ja investointikohteena. Innovation Partnership -ohjelman keskeisenä tavoitteena on viennin ja investointien lisäksi tukea suomalaisia yrityksiä kohdemaiden julkisissa hankinnoissa. Kaupallisia tuloksia pyritään saavuttamaan erityisesti meriteollisuuteen sekä terveys- ja lentokenttäteknologiaan keskittyvien kärkihankkeiden kautta. Myös suomalainen osaaminen tietoturvan ja kriittisen viestinnän suhteen voi osoittautua kiinnostavaksi.

Auralla on pitkä kokemus kansainvälisen liiketoiminnan- ja myynnin johtotehtävistä. Aiemmin hän on toiminut ohjelmajohtajana Business Finlandin Connectivity from Finland -ohjelmassa, joka tähtää suomalaisen televiestintäalan viennin ja kansainvälistymisen edistämiseen. Aura aloitti nykyisessä tehtävässään 2.1.2019.

Ohjelmajohtaja Kimmo Aura,
Business Finland
kimmo.aura@businessfinland.fi
p .040 504 8317