Omatoimisen työnhaun -työryhmän epäonnistuminen valitettavaa

Työryhmän tehtävänä oli valmistella hallituksen esitys omatoimisen työnhaun malliksi, jonka tavoitteena on työttömyysturvan vastikkeellisuuden toteuttaminen siirryttäessä maakuntamalliin.

Työryhmä ei erimielisenä pystynyt kirjoittamaan hallituksen esitystä omatoimisen työnhaun malliksi.

– Elinkeinoelämän keskusliitto pitää työryhmätyön epäonnistumista  valitettavana. Työryhmän kaikilla jäsenillä ei ollut halukkuutta uudistustyöhön, sanoo työryhmässä EK:n edustajana toiminut asiantuntija Mikko Räsänen.

Omatoimisen työnhaun malli on tarpeen selkeyttämään työnhaun velvoittavuutta ja yksityisten palveluntuottajien asemaa sekä varmistamaan työttömyysetuuksien vastikkeellisuus ja työvoiman tarjonnan toteutuminen maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen toteutuessa. Malli voidaan ottaa käyttöön myös nykyisissä TE-palveluissa.