Palkat nousivat noin kaksi prosenttia – vaihtuvuus hidasti ansiokehitystä

01.03.2019

Säännöllisen työajan kuukausiansiot nousivat EK:n jäsenyrityksissä syyskuusta 2017 syyskuuhun 2018 keskimäärin noin kaksi prosenttia. Toisaalta identtisten eli samojen henkilöiden ansiot nousivat selvästi nopeammin, useimmilla aloilla kolmesta neljään prosenttia.

Ansiokehitykseen vaikuttivat eniten työehtosopimusten palkankorotukset, jotka olivat keskimäärin 1,6 prosenttia. Teollisuuden toimihenkilöillä ansiokehitys oli 1,8 prosenttia, teollisuuden ylemmillä toimihenkilöillä 1,9 ja kaupan työntekijöillä 2,4 prosenttia. Rakentamisessa toimihenkilöiden keskiansiot nousivat 2,8 prosenttia.

Työllisyyden paraneminen jarrutti keskiansion nousua

Henkilöstön vaihtuvuus työmarkkinoilla lisääntyi, kun yritykset palkkasivat uutta työvoimaa. Tämä puolestaan näkyi tilastossa pienempänä keskiansion nousuna, sillä uusille työntekijöille maksetaan yleensä matalampaa palkkaa kuin kokeneille.

Koska vaihtuvuus vaikuttaa joskus melko voimakkaasti tilastoituun ansiokehitykseen, on tärkeää tarkastella myös identtisten henkilöiden ansiokehitystä. Identtiset henkilöt ovat mukana tilastossa sekä tarkastelujakson alussa että lopussa.

Identtisten ansiokehitys oli sekä teollisuuden toimihenkilöillä että kaupan työntekijöillä 3,4 prosenttia. Nopeinta ansiokehitys oli rakentamisen identtisillä toimihenkilöillä, joiden keskiansio nousi 5,6 prosenttia. Rakentamisessa pula osaavasta työvoimasta kiihdytti palkkojen nousua.

Keskiansio 3700 euroa kuukaudessa

EK:n jäsenyritysten henkilöstön säännöllisen työajan keskiansio oli syyskuun 2018 palkkatilastossa reilut 3700 euroa kuukaudessa. Teollisuuden kaikkien toimihenkilöiden keskiansio oli 4 352 euroa kuukaudessa ja esimerkiksi kaupan alan koko henkilöstön keskiansio 3 170 euroa kuukaudessa.

Reilu kolmannes kuukausipalkkatilastoon kuuluvista henkilöistä sai tulospalkkioita vuonna 2018. Keskimääräinen tulospalkkio niitä saaneilla oli 7,5 prosenttia kokonaisansioista.

EK:n kuukausipalkkatilastoa varten kerättiin tiedot yli 500 000:sta yksityisen sektorin palkansaajasta. Tiedot annetaan myös Tilastokeskukselle Suomen virallista palkkatilastoa varten.