EK:n lukutaitokampanja Operaatio Ankka jatkuu

01.10.2019

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n Operaatio Ankka -kampanja jatkuu ruotsinkielisellä osuudella, jossa kaikille vuoden 2019 aikana 10 vuotta täyttäville ruotsinkielisille lapsille lahjoitetaan kuukauden Kalle Anka -lehdet lokakuussa 2019. Aikaisimmin tämän vuoden tammikuussa EK lahjoitti kaikille suomenkielisille lapsille kuukauden Aku Ankka -lehdet.

Lukutaito turvaa jatko-opinto- ja työelämätaitojen kehittymistä sekä suomalaisen työn kilpailukykyä. Sen ylläpitämisen ja edistämisen ei tule olla vain koulun harteilla. Oivaltavasta kielenkäytöstään tunnettu Kalle Anka on jo vuosien ajan innostanut ruotsinkielisiä lapsia lukemisen äärelle. Operaatio Ankan tavoitteena on kannustaa lapsia lukemaan ja korostaa lukemisen merkitystä osana perheiden arkea. Uskomme, että kaikki lähtee lukutaidosta.

EK:n lisäksi ruotsinkielisessä kampanjassa on mukana 5 organisaatiota eri toimialoilta. Kampanjan suojelijana toimii Rouva Jenni Haukio. Kampanjassa mukana olevat kumppanit ovat Aktia, Konstsamfundet, Stockmann, Svenska kulturfonden ja Svenska folkskolans vänner.

Teko tulee syksyn aikana näkymään laajasti sekä EK:n että yritysten ja yhteisöjen kanavissa. Teolla halutaan herättää keskustelua suomalaisten lukutaidosta ja perheiden lukemisasenteista sekä hyvän luku- ja kirjoitustaidon merkityksestä jatko-opintojen, työelämän ja elämänhallinnan kannalta.