Kjell Nydahl on Vuoden 2019 omistajanvaihdosasiantuntija 

06.11.2019

Yrityspalvelujohtaja Kjell Nydahl Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKista palkittiin Vuoden 2019 omistajanvaihdosasiantuntijana. Palkinto jaettiin Omistajanvaihdos 2019 –konferenssissa Helsingissä.  

– Kjell Nydahl on eleettömällä tavalla edesauttanut satoja onnistuneita omistajanvaihdoksia ja edistänyt omistajanvaihdoksia koko Pohjanmaan maakunnan alueella, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala perusteli valintaa.  

 

– Omistajanvaihdosten edistäminen on ollut helppoa VASEKilla, sillä huolehdimme yrityksistä koko niiden elinkaaren ajan. Usein käy niin, että saan olla apuna perustamassa yritystä, kehittämässä sitä eri vaiheissa ja myös tukena omistajanvaihdoksessa, Nydahl toteaa.

 
Kujala luovutti palkinnon Omistajanvaihdosfoorumin puolesta. Valinnan eki Omistajanvaihdosfoorumi konferenssin osallistuneiden ehdotusten pohjalta.  
Omistajanvaihdosasiantuntijan valinnalla halutaan kiinnittää huomiota mikro- ja pk-yritysmarkkinoihin ja niiden kehittämiseen. Vuoden omistajanvaihdosasiantuntija nimettiin nyt yhdeksännen kerran. 

 

– Kjell Nydahlin työn ansiosta omistajanvaihdosten edistämiseen tähtäävä ammattimainen toiminta on laajentunut myös Pietarsaaren seudulle ja Kristiinankaupungin seudulle, Kujala sanoi. 

  

Kujalan mukaan Nydahlin työ on ollut myös valtakunnallisesti merkityksellisestä muun muassa kaksikielisen materiaalin tuottamisessa. 

 

– Pohjanmaa on hyvä esimerkki myös siitä, että omistajanvaihdoksissa auttaminen on otettu mukaan vakiintuneeseen toimintaan elinkeinopalveluissa. Ikääntyvässä Suomessa omistajanvaihdostoiminta ei voikaan olla projektitoimintaa vaan siihen pitää osoittaa riittävät pysyvät resurssit, Kujala huomauttaa.  

 

– VASEKin omistavat kunnat ovat pitäneet omistajanvaihdosten edistämistä tärkeänä osana yrityspalveluitamme ja antaneet mahdollisuuden kehittää niitä. Olemme tuottaneet muun muassa Aloita ajoissa –omistajanvaihdosoppaan ja muuta materiaalia helpottamaan yrittäjien arkea, Nydahl kertoo.

 

Omistajanvaihdosfoorumi on Suomen Yrittäjien hallinnoiman omistajanvaihdoshankeen ohjausryhmä. Sen jäseniä ovat työ- ja elinkeinoministeriö, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Perheyritysten liitto, Finnvera, Business Finland, Finnvera, Deloitte, Nordea, Danske Bank, Suomen Yrityskaupat, Suomen Uusyrityskeskukset, Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt, Suomen Yrityskummit, Seinäjoen Ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan-Lahden Teknillinen Yliopisto.  

 

Omistajanvaihdos 2019 -konferenssissa on koolla noin 250 yrityksen ostajaa, myyjää ja asiantuntijaa eri puolilta Suomea.