EK:lle Suomen innostavimmat työpaikat 2019 -tunnustus

06.02.2020

Elinkeinoelämän keskusliitto on saanut Suomen innostavimmat työpaikat 2019 -tunnustuksen. Perusteena tunnustukselle ovat erinomaiset tulokset vuoden 2019 henkilöstötutkimuksessa. Tunnustuksen voivat saavuttaa vain parhaisiin tuloksiin yltäneet suomalaisorganisaatiot, jotka ovat toteuttaneet Corporate Spiritin henkilöstötutkimuksen.

Tunnustus viestii koko organisaation korkeasta omistautuneisuudesta ja työpaikasta, jossa toimintaa kehitetään pitkäjänteisesti henkilöstön kanssa. EK:n johtaja Taina Susiluoto arvostaa tunnustusta ja uskoo, että erityisesti kokemus merkityksellisen työn tekemisestä ja viime vuosien panostukset osaamisen kehittämiseen näkyvät tuloksissa.

– Jo toisena vuonna peräkkäin saatu tunnustus kertoo hyvästä ja pitkäjänteisestä työstä henkilöstön työhyvinvoinnin ja -viihtyvyyden eteen. Kiitos kuuluu koko henkilöstölle, Susiluoto sanoo.

 

Eezy Spirit Oy jakaa asiakasorganisaatioilleen vuosittain luokituksia (C-AAA) henkilöstötutkimuksissa todetun henkilöstön omistautuneisuuden perusteella. Parhaisiin tuloksiin yltäneet organisaatiot palkitaan Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksella.