Ole organisaatiosi tietoturvan vahvin lenkki myös matkustaessasi

Matkustusturvallisuuden tulisi olla kiinteä osa organisaation normaalia turvallisuustoimintaa, ei erillinen turvallisuuden osa-alue.

Matkoilla työntekijät ja heidän hallussaan oleva tieto ovat turvallisuuden näkökulmasta erityisen haavoittuvaisia. Kun organisaation tietoa kuljetetaan toimitilojen ulkopuolelle, kasvaa aina riski siitä, että tietoon pääsee käsiksi joku, jolle se ei kuulu. Matkustaessa korostuvat mahdollisuus henkilötiedusteluun, eli ihmisiltä tehtävään tiedonhankintaan, sekä riski siitä, että ulkopuolinen saa haltuunsa matkalle mukaan otettua tietoa.

Organisaation tiedot kiinnostavat myös ulkopuolisia, ja tietoa pyritään hankkimaan erityisesti työntekijöiden kautta. Tietoja voidaan tavoitella työntekijältä suoraan sekä esimerkiksi hankkimalla pääsy työntekijän käyttämille laitteille ja mahdollisesti sitä kautta myös organisaation tietoverkkoon.

Tiedustelupalvelut lähestyvät kiinnostavia henkilöitä mielellään palvelun kotimaassa. Henkilö voidaan jopa tarkoituksella houkutella tiedustelupalvelun kotimaahan, jossa häntä voidaan lähestyä helpommin. Lisäksi ihmiset ovat usein helpommin lähestyttävissä erilaisissa konferensseissa ja vastaavissa, joissa ollaan verkostoitumassa.

Tietoa on digitaalisessa muodossa mukanamme kaikkialla, missä käytämme mobiililaitteita. Mobiililaitteet ovat myös tuoneet vihamielisille toimijoille uusia mahdollisuuksia tiedonhankintaan. Työntekijän mukana olevilta laitteilta voidaan anastaa niiden sisältämä tieto. Laitteelle voidaan myös asentaa haittaohjelma, jolla voidaan seurata jatkossa etänä laitteella käsiteltäviä asioita tai luoda pääsy esimerkiksi laitteen haltijan työnantajan tietojärjestelmään.

Mitä voit tehdä riskejä hallitaksesi?

Voit omilla valinnoillasi suojata organisaatiosi tietoja, myös matkalla. Ennen matkaa on hyvä miettiä, mitä materiaalia ja laitteita todella tarvitset mukaan. Joskus on aiheellista harkita erillisiä laitteita matkakäyttöön siten, että niissä ei ole samaa tietosisältöä kuin normaalissa arkikäytössä olevilla laitteilla. Joissakin maissa viranomaisilla on valtuudet esimerkiksi maahantulon yhteydessä tarkastaa mukanasi olevat laitteet.

Jos tapaat henkilöitä, jotka kyselevät paljon sinusta tai työstäsi, mieti kyselyn motiivia. Matkalla luomasi kontaktit voivat olla myös väylä kohdistaa sinuun tiedonhankintaa matkasi jälkeen.

Matkustusturvallisuus on toki muutakin kuin tietoturvallisuutta. Matalan profiilin pitäminen matkalla on hyvä hallintakeino myös muiden kuin tietoturvallisuusriskien hallintaan. Miettimällä, mihin aikaan, missä ja millä tavoin liikut, hallitset samalla riskiä joutua väkivallan tai varkauden kohteeksi. Samoin on hyvä huolehtia siitä, ettet matkalla käyttäydy tavalla, joka altistaisi esimerkiksi kiristykselle.

Yhtä lailla tärkeää on huolehtia omasta turvallisuudestasi mm. riittävällä rokotesuojalla sekä kertomalla matkakohteesi ja -reittisi organisaatiossasi ja varmistamalla, että tärkeät yhteystiedot ja matkustusasiakirjat ovat tallessa.

Olemme Suojelupoliisissa huomanneet, että matkustusturvallisuuteen halutaan panostaa suomalaisorganisaatioissa yhä enemmän. #olevahvinlenkki-videon lisäksi Suojelupoliisi on laatinut esitteen, jossa käsitellään tavallisimpia matkustamiseen liittyviä turvallisuuskysymyksiä. Esitteen löydät Suojelupoliisin sivuilta: Turvallisesti matkalla.

Matkustusturvallisuudesta löydät tietoa myös:

Ulkoministeriön sivuilta: https://um.fi/matkustaminen

Työturvallisuuskeskuksen oppaasta: Turvallisesti työmatkalla ulkomailla

Kirjoittaja: Suojelupoliisi

Kaikki #olevahvinlenkki-videot on tehty suojelupoliisin ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n yhteistyönä. Lyhyitä turvallisuuden keskeisiä osa-alueita käsitteleviä videoita ilmestyy viikon välein kaikkiaan neljä 11.2.2020 alkaen. Pysy kanavalla!

Kommentit

Kommentoi