Työtaisteluista mittavat vahingot yksityiselle sektorille vuonna 2019

Vuonna 2019 toimeenpantiin yhteensä 95 työtaistelua ja työtaistelun uhkaa. Työtaisteluihin osallistui runsaat 160 000 työntekijää ja niissä menetettiin yli 377 000 työpäivää.

Työtaisteluista 52 oli lakkoja ja 7 lakon uhkia. Toteutuneista lakoista 57 % oli laittomia. Työtaisteluun osallistuneiden henkilöiden määrä laski hieman vuoteen 2018 verrattuna, mutta menetettyjen työpäivien määrä on suurempi kuin kertaakaan 2010-luvulla. Luvuissa näkyvät erityisesti loppuvuoteen sijoittuneet työehtosopimusneuvotteluihin liittyneet työtaistelutoimet sekä niihin liittynyt poikkeuksellisen suuri tukityötaistelutoimenpiteiden määrä. Työtaistelujen kokonaismäärä laski edellisvuodesta, mutta vastaa 2010-luvun keskimääräistä tasoa.

Vuoden 2019 työtaistelutoimenpiteistä 45 prosenttia toimeenpantiin teollisuudessa, 37 prosenttia kuljetuksen ja liikenteen alalla ja 11 prosenttia muilla palvelualoilla.

Yleisimmät syyt työtaisteluihin olivat tukitoimenpiteet (39 %), työehtosopimusneuvottelut (29 %), työvoiman vähennys tai sen uhka (13 %) sekä työnjohdollinen menettely, työn järjestelyt tai muu henkilöstöpolitiikkaan liittyvä syy (8 %). Muita syitä olivat palkkaerimielisyydet ja alan työehtosopimuksen soveltaminen, esim. rajariidat.

Vuonna 2019 työtaistelutoimenpiteistä 33 % oli laittomia. Laillisten työtaistelujen suurempaa osuutta selittää loppuvuodesta 2019 käynnistynyt työehtosopimusneuvottelukierros, joka on joidenkin alojen osalta edelleen kesken. Tästä syystä vuoden 2019 tilastotiedot eivät täysin kuvaa vielä meneillään olevan neuvottelukierroksen kokonaistilannetta.

Tiedot perustuvat EK:n työtaistelutilastoon. EK ja sen edeltäjät ovat keränneet tietoja työtaisteluista 1970-luvun alusta lähtien. EK:n tilasto toimii myös osana virallista tilastoa yksityisen sektorin osalta.