Yrityksen tosiasiallisten edunsaajien ilmoitusvelvollisuus heinäkuuhun mennessä

Vaikka useat yritykset ja elinkeinonharjoittajat kamppailevat koronakriisistä selviytymiseksi, uusia lainsäädäntövelvoitteita tulee voimaan kesällä. Yrityksen on ilmoitettava tosialliset edunsaajansa PRH:n rekisteriin 1.7.2020 mennessä. Tämä on tärkeää sanktioiden välttämiseksi sekä yrityksen pankki- ja vakuutusasioiden sujumisen varmistamiseksi.

Jos edunsaajatiedot eivät ole ajan tasalla lakimuutoksen edellyttämällä tavalla 1.7. jälkeen, yrityksen rahoituksessa voi ilmetä vaikeuksia pankin joutuessa tukeutumaan rekisteritietoihin. Uuden ilmoitusvelvollisuuden taustalla on rahanpesunvastainen sääntely.

Ilmoitusvelvollisuus koskee laajaa joukkoa yrityksiä

Uusi velvoite tehdä edunsaajailmoitus koskee muun muassa kaikkia osakeyhtiöitä ja osuuskuntia. Myös osa avoimista yhtiöistä ja kommandiittiyhtiöistä joutuu tekemään ilmoituksen.

Pörssiyhtiöt, toiminimiyrittäjät ja taloyhtiöt eivät tee ilmoitusta, eivätkä yhdistykset ja säätiöt. PRH kuitenkin katsoo, että listayhtiön listaamattomat konserniyhtiöt joutuvat tekemään ilmoituksen, mitä EK pitää hyvin valitettavana tarpeettomana hallinnollisen taakan lisäyksenä.

Edunsaaja on henkilö, joka esimerkiksi omistaa yli 25 prosenttia yrityksen osakkeista tai käyttää muutoin yrityksessä yli 25 prosentin äänimäärää, esim. osakassopimuksen tai toisen yrityksen kautta.

Edunsaajailmoitus täytyy tehdä myös silloin, kun yrityksellä ei ole rahanpesulain mukaisia edunsaajia. Rekisteröitävät edunsaajatiedot eivät ole yleisöjulkisia.

Hallinnollinen taakka kasvaa suurimmassa osassa yrityksiä

EK on pitänyt tosiallisten edunsaajien rekisteröintiä valitettavana hankkeena sen valmistelusta  lähtien. Kysymyksessä on merkittävä hallinnollisen taakan lisäys yrityksille ilman merkittäviä rahanpesun torjuntaan liittyviä hyötyjä. Yrityksen on siis 1.7.2020 mennessä: 1) tunnistettava edunsaajat rahanpesulain edellyttämällä tavalla, 2) ilmoitettava tiedot PRH:n rekisteriin ja 3) pidettävä tiedot ajantasaisina jatkuvasti tämän jälkeen.

Rekisterinpitäjältä toivotaan joustavaa palveluasennetta

Erityisen valitettavaa on, että tällainen hallinnollista taakkaa aiheuttava velvoite tulee voimaan keskellä syvää talouskriisiä, jossa moni yritys kamppailee selviytymisestään. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että PRH jatkaisi joustavaa ja ilmoitusvelvollisia avustamaan pyrkivää palveluasennetta myös 1.7. jälkeen, jotta yrityksissä vältyttäisiin liiketoiminnan häiriöiltä.