Hanna Laurén bloggaa: WTO:n pääjohtajan valintaan heijastuu kauppapolitiikan nykytila

EU:n kauppaministerit keskustelivat tiistaina 9.6. kannastaan Maailman kauppajärjestön (WTO) uuden pomon valintaan. Asiaa alustanut irlantilainen kauppakomissaari painotti, että Euroopalla on kaikki syyt saada pääjohtajan paikka itselleen – olkoonkin, että samanlaiseen geopoliittiseen oikeutukseen uskotaan muillakin mantereilla. Kansainvälisten järjestöjen johtajat eivät ole globaalisti näkyvimpiä hahmoja, eivätkä etenkään suvereeneja vallankäyttäjiä. Miksi WTO-postista kuitenkin kisaillaan valtioiden ja valtioliittojen välillä?

WTO:n merkitys, rampautuminen ja tulevaisuus

WTO:n tavoitteena on helpottaa kansainvälistä kaupankäyntiä ja estää siinä esiintyvää syrjintää. Maailmanlaajuiset kaupan säännöt neuvotellaan WTO:n piirissä ja alueellisten sopimusten pitää olla näiden kanssa linjassa. Sveitsin Genevessä päämajaansa pitävä järjestöön kuuluu tällä hetkellä 164 jäsenmaata. Järjestöön kultavuodet ovat kaukana takana, sopimuspohjan laajeneminen ei ole onnistunut tarvittavalla vauhdilla ja kunnianhimon tasolla. WTO on kuitenkin vahtinut sääntöjen noudattamista ja hoitanut kauppariitojen ratkaisua säntillisesti – kunnes sen niin kutsuttu valituselin halvautui loppuvuodesta 2019 USA:n aloitteesta.

Vaikka voimme varmasti olla USA:n kanssa yhtä mieltä siitä, että WTO:ta pitää uudistaa, järjestön halvaannuttaminen ja politisoiminen on myrkkyä sääntöpohjaiselle maailmankaupalle, josta mekin Suomessa elämme. Ilman ennustettavasti ja puolueettomasti toimivaa WTO:ta edessä on nimittäin paluu vahvimman lakiin. Tulevan pääjohtajan haasteena on saada kriittinen massa sekä vanhojen hyväksi tunnistettujen toimintojen että välttämättömien uudistusten taakse.

Tuleeko joka mantereelle oma kandidaatti?

Puhuessaan 9.6 EU:n kauppaministereille, komissaari Hogan vain vaivoin pidättäytyi painottamasta, että on itse hakemassa pääjohtajan paikkaa. Ranska ja Hollanti kiirehtivät ministerineuvoston jälkeen julkisuuteen toppuuttelemaan Hogania. Heistä Euroopan pitäisi hakea yhteistä ehdokasta samanmielisten maiden kanssa eikä yhteisen ehdokkaan välttämättä tarvitsisi olla eurooppalainen. Vaikka Ranskan ja Hollannin lausunto saattaa myös kuvastaa heidän varautuneisuuttaan irlantilaista kauppajärjestelmän liberalisoijaa kohtaan, on tässä ajattelussa myös järkeä: kansallisuudella ei pitäisi olla merkitystä – vaan kyvyillä ja kauppapoliittisella linjalla. Reaalimaailmassa näin ei kuitenkaan ole.

Kauppapolitiikan karhunpainia on käyty viime aikoina ennen kaikkea Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä. Kumpikin suurvalta on tähän asti pitänyt kynttilää vakan alla. Siellä se kuitenkin lepattaa ja kulisseissa tehdään varmasti valta- ja henkilöpoliittista tiekarttaa omien intressien turvaamiseksi. EU-komissaari Hogan on tiettävästi jo ehtinyt kysellä tukea ainakin USA:lta – kenties myös muilta mailta.  USA:n kauppaedustaja on kuitenkin ilmoittanut, ettei ole päättänyt (vielä) tukea ketään.

Pääjohtajakilpaan on virallisesti nostettu vasta kolme kandidaattia, joista kaksi on Afrikasta. Afrikassakin ajatellaan, että olisi vahvat perusteet saada kauppajärjestön johtoon henkilö omalta mantereelta, mutta siihen yksimielisyys ainakin Nigerian, Egyptin ja Etiopian välillä näyttää päättyvän. Aika näyttää saako Afrikan Unioni rivinsä suoriksi.

Meksiko ilmoitti ehdottavansa pääjohtajaksi kauppaneuvotteluissa meritoitunutta diplomaattia, joka on myös ollut WTO:n varapääjohtaja. Meksikon eteläpuolelta tai muualta maailmasta julkisia tuen ilmauksia ei ole toistaiseksi kuulunut. Latinalainen Amerikka on kauppapolitiikan osalta jakaantunut – vielä Eurooppaakin ja Afrikkaakin pahemmin.

Kolme mahdollista kehityskulkua

Ehdokkaat uudeksi pääjohtajaksi nimetään 8.6.-8.7. WTO toimii konsensusperiaatteella eli kaikkien jäsenvaltioiden pitäisi hyväksyä pääjohtaja – tai ainakin olla aktiivisesti vastustamatta nimitystä. Tähän päästään yleensä haastattelemalla kaikki maat ja kuulostelemalla, ketkä ehdokkaat ovat sellaisia, joille löytyy eniten tukea.

Tämän haastavan harjoituksen aikana saattaa ratketa paitsi WTO:n tulevaisuus, myös globaalin kauppapolitiikan lähitulevaisuus. Äkkiseltään on helppo nähdä ainakin kolme mahdollista tapahtumankulkua:

  1. Täysjumi ja riitautuminen: USA ja Kiina ajavat omia ehdokkaitaan kuin käärmettä pyssyyn ja kumpikaan ei anna periksi, joten WTO hajoaa / heikkenee – tai USA lähtee järjestöstä
  2. Kompromissi: löydetään nykykyisten varapääsihteerien joukosta kandidaatti, joka ei näytä vahvalta myönnytykseltä Kiinalle, USA:lle tai Euroopalle, joten WTO jatkaa toimintaansa lähes nykyisellään ja ratkaisut mm. sähköiseen kauppaan ja maatalouteen jäävät pöytälaatikkoon.
  3. Suuri lehmänkauppa: USA, EU tai Kiina siirtyy kilpailijan kandidaatin taakse suurella vastapalveluksella, joka voi osoittautua merkittäväksi kauppapoliittisesti. Tällaisissa peijaisissa kolmannet maat jäävät helposti statisteiksi ja järjestön legitimiteetti niiden silmissä kanveesiin.

Aika näyttää, mikä kehityskulku toteutuu. Vai toteutuuko mikään.

Kirjoittaja

Kommentit

Kommentoi