Unionin laajentuminen tuo komissioon kevyempiä salkkuja

Pyrkimys laajentua on erottamaton osa EU:ta. Kroatiasta tuli 1. heinäkuuta uusin luku EU:n laajentumishistoriaa. Tämä ei aiheuta samanlaista laajentumisähkyä, kuin viime vuosikymmenen yhteensä 12 uutta jäsentä käsittänyt laajentuminen. Näin ollen katseen voi kääntää jo seuraaviin tulokkaisiin, kuten Eurooppa-neuvosto teki kesäkuun viimeisellä viikolla päättäessään liittymisneuvotteluiden avaamisesta Serbian kanssa.

Serbian ohella ehdokasmaan asema on myönnetty Islannille, Turkille, entiselle Jugoslavian tasavallalle Makedonialle ja Montenegrolle. Islanti, joka on ainoa jäsenyysneuvotteluissa suhteellisen pitkälle edennyt ehdokasmaa, on ilmoittanut järjestävänsä EU-jäsenyydestä kansanäänestyksen ennen neuvotteluiden jatkamisesta. Ehdokasmaiden lisäksi niin kutsuttuja mahdollisia ehdokkaita on kolme: Albania, Kosovo sekä Bosnia ja Hertsegovina.

***

Vaikka ehdokkailla ja mahdollisilla ehdokkailla on vielä vuosien matka EU-jäsenyyteen, herättävät mahdolliset laajentumiset kysymyksiä EU-instituutioiden koostumuksen suhteen. Päätöksenteon sanotaan usein vaikeutuvan jäsenluvun kasvaessa. EU:lle tämä on kuitenkin vain yksi haaste muiden joukossa, ja siihen pyrittiin vastaamaan jo vuonna 2009 voimaan astuneella Lissabonin sopimuksella.

Europarlamentaarikkojen enimmäismääräksi on esimerkiksi sovittu 751 meppiä. Tästä syystä 11 maata menettää kuluvan vaalikauden päättyessä kukin yhden parlamenttipaikan, jotta Kroatian edustajien tulo ei kasvattaisi parlamentin päälukua yli sovitun ylärajan.

Lissabonin sopimuksella komissaarien lukumäärä yritettiin rajata kahteen kolmasosaan jäsenvaltioiden määrästä. Kun sopimus uhkasi jäädä ratifioimatta Irlannissa, vältti Eurooppa-neuvosto vuonna 2009 koko prosessin kaatumisen päätöksellä, jonka mukaan jokaisella jäsenmaalla on jatkossakin oma komissaarinsa.

Jäsenvaltioiden tekemä kompromissi ei muuta sitä tosiasiaa, että kovin painavia salkkuja ei riitä lähes kolmellekymmenelle komissaarille – saati vielä suuremmalle joukolle. Komissaarien alaisuudessa toimivien pääosastojen lukumäärän kasvattaminen ei myöskään ole mielekästä, sillä EU:n eri politiikanalojen välinen heikko horisontaalinen koordinaatio haittaa koko unionin toimintaa ja heikentää lainsäädännön virtaviivaisuutta.

Vaikka jokaisen maan vaatimus omasta Euroopan komission jäsenestä on ymmärrettävä ja perusteltu, on komission järjestäytymistä ja politiikan koordinaatiota välttämätöntä tarkastella tuoreelta kantilta yhä laajentuvassa EU:ssa.

Linda Kärkkäinen
Korkeakouluharjoittelija, EK:n Brysselin toimisto

Kommentit

Kommentoi